Henkistä hyvinvointia hankkimassa Helsingistä

Työssään saa aina silloin tällöin kirjoittaakin tekstejä, joilla todistaa sitä, mikä merkitys kulttuuripalveluilla on ihmisten henkiseen hyvinvointiin - ja sitä kautta terveyteen. Sitä pitää niitä asioita itse täysin itsestään selvinä. Eilisen reissun jälkeen taas ajatteli, että miten totta se voikaan olla. Ehkä vaikutus ei ole kaikille samanlainen. Väitän, että eilinen reissu auttoi terveyttäni ainakin parin kuntosalitunnin edestä - joka tosin sekin on mukavaa. Miten hyvälle mielelle voikaan tulla, kun näkee välillä jotain toisten luomaa!


Päivän suunnitelmat onnistuivat paremmin kuin hyvin - tavoitteena oli pari näyttelyä, mutta kantti kesti vähän useammankin.




Ensimmäisenä Ateneum.  Museossa oli toiseksi viimeistä päivää esillä näyttely 52 sielua - symbolismin maisema 1880-1910. Kuten jo aiemmin on tullut paljastettua, olemme kiertäneet vuosien aikana monenlaisissa paikoissa taiteilija Vincent van Goghin jäljillä. Nyt oli tiedossa, että Ateneumissa olisi ainakin viisi taiteilijan maalausta. Olihan siellä. Niiden lisäksi myös se ainoa Ateneumin omissa kokoelmissa oleva van Gogh oli esillä.


Esillä oli myös maalauksia Gaugainilta, Munchilta, Signacilta jne. Teemoina siis mytologiset aiheet, luonto, unimaisemat jne. Mukaan oli koottu myös viisi salillista Ateneumin omien kokoelmien symbolismia.



Ai niin, ja olihan siellä sitten myös se Eero Järnefeltin 150-vuotisnäyttely.

Mitä jäi mieleen? Jonotus. Suomalaiset museot eivät ole tottuneet, että niissä käy ihmisiä. Seistään oviaukossa ulkovaatteet päällä jonottamassa, toiset yrittävät samasta ovesta päästä katsomaan Järnefeltin näyttelyn yhtä osuutta, joukossa lastenrattaat ja seniorit... Toisessa myyntipisteessä myydään näyttelyopasta, toisessa 20 metrin päässä olevassa on lappu, että se sama opas on ilmainen. Toisessa pisteessä van Goghin kuvalla oleva näyttelyjuliste "loppu just - ja piste" - toisessa sitä näytti ihan reilusti olevan. Jatkanko? No, nämähän ovat museoihmiselle aina myös opintomatkoja, miten ei pitäisi toimia tai miten pitäisi. Koko ajan sitä kerää vinkkejä ja kokemuksia. Ihmettelen kyllä, miten missään eilisissä kohteissa ei oltu osattu kovinkaan tuotteistaa näyttelyitä myyntituotteiksi. Luulisi, että esim. Ateneumin näyttelyn yhteistyömuseoista olisi saanut valmiina heidän museoidensa myyntituotteita.

Sitten oli vuorossa Gallerie Forsblom - ei siis museonäyttely. Sekä kirjallisuuden että taiteen merkittävimmillä kotimaisilla palkinnoilla palkittu Hannu Väisänen on tuonut pitkästä aikaa töitään esille Suomessa. Häneltä ilmestyi juuri viime viikolla myös uusi kirja Taivaanvartijat. Laulurausku -nimisessä näyttelyssä on esillä yllättävän värikylläisiä maalauksia. Hesarin näyttelyhaastattelussa Hannu Väisänen totesikin: "Taulun aiheesta ei tarvitse välittää, väri on tärkeä. Voimakkaat uudet keltaiset ovat ryntäämässä taiteeseeni. Ylipäätään haluan käydä kaikki puhtaat värit läpi ja kaikille niille tauluille annan nimeksi Hiljainen se ja se...".




Gallerie Forsblomissa oli esillä myös värikkäitä ja reheviä Adam Saksin maalauksia.


Helsingin taidemuseossa Tennsipalatsissa avautui perjantaina Marjatta Tapiolan näyttely.


Taiteilijahan ja hänen näyttelynsä oli hyvin viime viikolla esillä, sillä hänen maalaamansa muotokuva Sauli Niinistöstä paljastettiin viikolla. Näyttelyt oli hieno. Tällaisena ei-taiteellisena ihmisenä sitä vaan katsoo näitä Tapiolan maalauksia ja ihmettelee. Miehen kanssa yhteen ääneen melkein todettiin, että tässä on se, mikä erottaa TAITEILIJAN taiteilijasta. Ensiksi mainitulla on tarve ja ajatus ja hän ryhtyy tekemään viivoja ja saa aikaiseksi sellaisen voimakkaan työn. Tapiolahan on todennut, ettei hän koskaan luonnostele. Olivat siis vaikuttavia.

Näyttely eteni perinteisen kronologisesti, josta pidin. Se kun kertoo niin hienosti siitä, miten aiheet ja tyyli muuttuvat - siis kehittyvät.



Samaan aikaan Marjatta Tapiolan töiden kanssa Tennsipalatsin yläkerrassa on esillä täysin erilainen näyttely. Tulilintu ja Lumineito -näyttely esittelee venäläisten satujen kaunista kuvitustaidetta.




Kun kuntoa ja aikaa vielä oli, poikkesimme vielä Helsingin Taidehalliin. 85-vuotisjuhlaansa viettävä Taidehalli oli avannut juhlavuoden Leena Luostarisen näyttelyllä.

Tiikerinpiirtäjä -niminen näyttely kertoo jo nimessä, mistä Luostarinen on tunnetuin. Oli hienoa nähdä kahden vahvan, elossa olevan suomalaisen naistaiteilijan näyttelyt.


Mutta ei siinä vielä kaikki. Retken toinenkin osallistuja oli sentään valinnut jonkun kohteen.




Kaapelitehtaalla oli esillä myös uusikaupunkilaislähtöisen Olli Lehtisen valokuvataidetta.


Museohaaste 3-5/100


Kommentit

  1. Hyvä Mari & kumppanisi. Teillä ovat rautaiset kropat ja mielet. Tuskin olisin jaksanut tuon kaiken yhtenä päivänä läpi käydä, en ainakaan olsi sulattanut. Meillä ovat upeat naistaiteilijat. Niinistön kuvassa pidän erityisesti siitä läsnäolosta. Taiteilijan ei tarvitse mielestäni enää kopioida malliaan, koska kamera on keksitty. Siinä Sauli istuu rauhallisesti, muuta maailmaa kuulematta, paneutuen kirjansa sisältöön. Niin hän varmaan paneutuu työhönsäkin. Hyvä Marjatta!

    VastaaPoista
  2. Moi Mari. En osannut laittaa nimeäni tuohon kommenttiini. Terveisin, Seija Itäranta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Seija palautteesta. Juuri tässä katson Tapiolaa Arto Nybergin haastattelussa.

      Poista

Lähetä kommentti