Kesän monipuoliset taukokahvipaikat

Tämän kesän ajeluilla tuli ehkä poikettua aikaisempaa enemmän erilaisiin kesäkahviloihin. Toki osa varmaan niistä on avoinna myös muinakin vuodenaikoina. Laitanpa tässä vinkkejä joko vielä tämän kesän ajeluille tai sitten muistiin jo ensi kesän ajelureissuja varten.

Selkeästi nämä kahvipaikat voi jakaa ainakin kolmeen eri kastiin. Tai ainakin nämä meidän valitsemat paikat. Ensinnäkin on kahviloita, joihin poikkeaa pitkälti sen johdosta, että ne sijaitsevat jossain erityisessä rakennuksessa. Joko oikein komeassa tai muuten vaan mielenkiintoisessa tilassa. Toiset paikat taas olivat niitä, joissa omistaja tai omistajapari olivat asettaneet näytille omia aarteitaan, pitkään keräämäänsä rekvisiittaa, retroa, vintagea, garage-kamaa ym. Nämä paikat eivät ehkä kaikkien mielestä ole idyllisiä, mutta sitäkin rouheampia  (onkohan tämä oikea muotitermi?). Osa tavaroista on myös myynnissä ja toiset (ne reilusti hinnoitellut) ennemminkin näytillä. Kahvileivät ovat näissäkin paikoissa usein itse tehtyjä ja vitriinit ja kyltit tyyliin sopivan nostalgisia. Näitä kahviloita ja "nostalgiamuseoita" me olemme jonkun verran etenkin Ruotsissa kiertäneet. Nyt niitä on alkanut ilmestyä enemmän myös tänne Suomeen. Ja sitten ne kolmannet. Ne ovat romanttisia, nostalgisia, herttaisia - vähän vaaleanpunaisiakin. Kahvilan yhteydessä on usein sisustus tai "Lifestyle"-puoti ja kahvit juodaan tietenkin vanhoista ruusukupeista. Kuski totesikin, ettei koskaan aikaisemmin ole kesän aikana juonut niin paljon kahvia vanhoista posliinikupeista, kun tänä kesänä.

Tässä siis muutamat tärpit:
(otsikkoa klikkaamalla pääset paikan omille sivuille)
Yhdellä kesäajelulla pidimme kahvitaukoa Heinolan kohdalla. Ajoimme aivan keskustan tuntumassa sijaitsevaan komeaan Harjupaviljonkiin. Kahvitaukoa meidän piti pitää, mutta paikka tarjosikin houkuttelevan näköisiä vohveleita, joten valitsimmekin maittavan suolaisen välipalan.
Kaunis puinen paviljonkirakennus on rakennettu vuonna 1900, paviljongin rakennutti Heinolan kaupunki.
Paikka oli todella kaunis ja niin oma kuin naapuripöytien makeatkin vohvelit näyttivät herkullisilta. Tänne siis kannattaa poiketa, jos Heinolan läpi ajatte kesäaikana.

Witikkalan kartanon kahvila JÄMSÄ

Jämsän kohdalla kannattaa poiketa isolta tieltä keskustaan, jossa sijaitsee vanha kartanorakennus Witikkala. Tämä kahvila on sarjassa "lifestyle". Eli mukava lounaskahvila kukkakuppeineen ja mustikkapullineen, mutta myös pellavavaatetta, sisustustavaraa jos jonkinlaista.
Jämsä, Witikkalan kartano - aina yhden pysähdyksen väärti!


Käydessänne upeassa Keuruun vanhassa puukirkossa, kannattaa kahvit juoda vaikka läheisen pappilan aittarakennuksessa. Aittaa koristavat kymmenet kahvikupit ja kahvilan vieressä on myös muutamia pieniä myymälätiloja, joissa oli tarjolla ainakin pellavavaatteita.


Kaikki Jyväskylässä vierailleet ovat varmasti nähneet keskustan tuntumassa Harjulla sijaitsevan Vesilinnan, vesisäiliön ja -tornin yhdistelmän. Omasta mielestäni Vesilinna on oikeasti tyylikäs, 1950-luvun selkeää muotokieltä omaava rakennus, jonka huipulle pääsee hissillä ihailemaan Jyväskylän seudun maisemia.

Itselleni oli kuitenkin uutta se, että siellä huipun tuntumassa sijaitsee myös kahvila-ravintola Vesilinna. Tällä kertaa Neron portaiden kipuamisen jälkeen meille maistuikin kahvin sijasta olut.



Pohjanmaalla, Kasitiellä jossain Vaasan ja Oravaisten puolivälissä Maksamaalla sijaitsee mitä mainioin taukopaikka Klemetsgårdarna. Alueella on vierekkäin useampi kaksikerroksinen punamultainen pohjalaistalo, joissa on sekä majoitustiloja että näyttelyitä. Ja vessat. Yhdessä on myös söpö kahvila, joka on sisustettu 1940-50-lukujen tyylillä.
Alueen rakennuksissa on tosiaan erilaisia näyttlyitä ja museotiloja.


Tästä kahvilasta olenkin jo kirjoittanut, mutta listataan se nyt tähänkin. Ehkä kaikella tavalla tämän kesän paras paikka. Lue lisää omasta Raahe-postauksestani.

Mommilan kyläpuodista saatan kirjoittaa vielä omankin postauksen, mutta lisätään se nyt myös tähän listaan. Paikka, jonne pitää erikseen mennä, mutta kauniin nostalgisen maantien varrella. 
 
 
Kiinteistössä on toiminut kauppa jo 1800-luvun lopulta lähtien, nyt se on kauppamuseon, kaupan ja kahvilan yhdistelmä. Paikka on saanut suosiota erityisesti motoristien kokoontumispaikkana.
 

Sitä rouheampaa kahvilaa edustaa Asikkalassa sijaitseva Vintage rusty Cafe. Ei ehkä niin idyllinen, mutta sitäkin mielenkiintoisempi paikka. 
Hyvää itse tehtyä leivonnaista ja kahvia, isännän ja emännän tarinat kaupan päälle ja myynnissä monenkaltaista vanhaa tavaraa. 
 
 
Asikkalasta löytyy myös tämä kahvila, jossa tämän kesän aikana tuli vierailtua jopa kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla jaksettiin juoda vain virvoketta, mutta seuraavalla kerralla piti ehdottomasti saada komea "tapaslautanen kahdelle". 
Kiva kahvila, hyvät tuotteet ja mukava palvelu!

 
Sysmän läpi ajaessa kannattaa poiketa paitsi keskiaikaiseen kirkkoon, myös Lintan kammariin. Ainakin jos kahvijano on. Aivan maantien varresta löytyy vanha meijerityöntekijöiden asuntorakennus, jossa nyt toimii sisustusliikkeen ja kahvilan yhdistelmä. Tämän kahvila sai pisteet pienistä "aidoista" lusikkaleivistä!

Muistutukseksi vielä tähänkin koosteeseen tämä Pöytyän Riihikoskella sijaitseva kahvilan ja vanhan tavaran kaupan yhdistelmä. Siitä löytyy oma postaus myös tältä kesältä täältä.

Blogia kannattaa seurata myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Olitpa löytänyt kivoja paikkoja! Ja ottanut niistä hienot kuvat.

    VastaaPoista
  2. Hieno ja kiintoisa juttu. Yksityisten kahviloiden ystävänä suosin näitä aina kun mahdollista. Me motoristit spottaamme parhaat siitä että niiden edessä on pyöriä. Harmi vaan, että lemmikkien hoitovelvoitteen takia en pysty reissaamaan kovin pohjoisessa, joten lisää näitä Varsinais-Suomesta ja eteläisestä Hämeestä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, niitä on kiva saada. Näillä seuduilla mekin pääasiassa ajellaan, joten koitetaan jaella vinkkejä jatkossakin.

      Poista

Lähetä kommentti