Urajärven kartanomuseo - Siskon ja sen veljen viimeinen koti museona

Asikkalassa, Urajärven rannalla sijaitseva kaksikerroksiselta näyttävä Urajärven kartano on Suomen vanhimpia kartanomuseoita. Kartano on myös yksi niistä museoista, joista Museovirasto päätti ikävä kyllä luopua viitisen vuotta sitten. Kartanomuseon toiminta on jatkunut vuodesta 2015 lähtien Urajärven ystävät ry:n hoitamana. 

Kartano on valmistunut aivan 1800-luvun alussa Heidemanin suvun maille. Kartanorakennusta korotettiin 1830-luvulla, mutta toista kerrosta ei kuitenkaan koskaan otettu käyttöön. Sillä haluttiin vain luoda komea vaikutelma. Heidemanin suku omisti kartanon ja maat 1670-luvulta lähtien. Georg Henrik von Heideman ja hänen vaimonsa Sofia Helena Jandolin siirtyivät kartanon isäntäväeksi 1789. Yksi hänen neljästä pojastaan, vänrikki Axel Fredrik von Heideman (1803–1867) oli seuraava kartanonherra. 


Axel oli aikaisemmin ollut naimisissa nuoren Sofia-tytön kanssa, joka oli kuitenkin sairastunut mieleltään. Pariskunta oli eronnut, mutta Axel oli luvannut huolehtia naisesta. Hänet sijoitettiin kartanon piharakennuksen yläkertaan, jonka portaista hän oli pudonnut ja menehtynyt tässä  onnettomuudessa. Axel avioitui taloudenhoitajansa Fredrikan kanssa ja heille syntyi kaksi lasta Lilly ja Hugo, sisko ja sen veli. Kumpikaan heistä ei perustanut perhettä ja he asuivat kartanossa kuolemaansa saakka. Jo elinaikanaan he päättivät tehdä kartanon piharakennukseen museon. Sisarukset harrastivat kulttuuria ja matkustivat paljon, myös ulkomailla. Lillyn tiedettin osaavan jopa yhdeksää eri kieltä, Hugo oli suuri musiikin ystävä ja ihaili mm. laulaja Aino Acktéta.  


Hugo kuoli vuonna 1915 ja Lilly kaksi vuotta myöhemmin. Heidän testamentissaan kartano lahjoitettiin museoksi Suomen muinaismuistoyhdistykselle. Kartanomuseo avautui yleisölle vuonna 1928. Museoviraston hallinnassa kartanomuseo oli tosiaan vuoteen 2015 saakka. 


Ennen Museoviraston museosta luopumista tehtiin kartanossa laajat kunnostustyöt. Vuosina 2008-2013 kartanon tiloja restauroitiin ja rakennusta myös tutkittiin. 



Kartanon esineet ovat alkuperäisiä, Hugo ja Lilly von Heidemaneille kuuluneita. Se tekee tästä museosta todella hienon ja ainutlaatuisen. Lillyn romanttinen kamari, upeat maalaukset seinillä, kauniit tekstiilit, soittimet, maljakot, veistokset jne. Hienoin huone on kuitenkin kirjastohuone, joka edustaa 1900-luvun alun kansallisromanttista tyyliä hienoine takkoineen ja paneloituine kattoineen.


Pihapiirissä olevaan sivurakennukseen sisarukset perustivat museon jo elinaikanaan 1900-luvun alussa ja kutsuivat sitä ”muistojen hiljaiseksi taloksi”.Nyt tästä rakennuksesta löytyvät mm. kartanopuiston vanhat alkuperäiset patsaat, veistokset ja puutarhatontut.




Kun pihapiiristä lähtee kävelemään järven rantaa pitkin menevää polkua tulee mm. perheen hautamuistomerkille sekä Valhalla-nimiselle näköalapaikalle. Paikalla on vuonna 1913 pystytetty pylväikkö. 




Urajärven kartanoon pääsee tutustumaan tasatunnein alkavalla opastuksella. Kartanomuseo on avoinna 30.8.2020 saakka päivittäin 11-17 ja 5.9.-27.9.2020 viikonloppuina 11-17. Pääsymaksu on aikuisilta 7€ ja Museokortilla sai parin euron alennuksen.


Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Varmasti mielenkiintoinen museo! Pitää etsiä lisää tietoa tästä suvusta!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja muistoja Urajärveltä! Oppaana tuolla kesällä 2006, museo-uran alussa.. T. Anne

    VastaaPoista

Lähetä kommentti