Puupaatit jälleen Pakkahuoneella

 

Tästä tapahtumasta on vaan pakko kirjoittaa joka vuosi. Tai ainakin jakaa valokuvia. Oman kotikaupungin ehkä se paras tapahtuma, omasta mielestäni siis. En oikein osaa sanoa, mikä olisi enemmän uusikaupunkilainen juttu. Kyseessä on siis jo kahdeksatta kertaa järjestetty puuveneiden kokoontuminen Puupaatei Pakkahuoneel. 

Tapahtuman järjestävät pieni joukko uusikaupunkilaisia veneharrastajia, pääasiassa talkoovoimin. Toki Pakkahuoneen yrittäjällä on tapahtumassa myös iso panos. Viime vuonna tapahtuman järjestäjät palkittiinkin oikeutetusti vuosittaisella Uudenkaupungin kaupungin kulttuuritekopalkinnolla.


 

Puuveneiden omistajat saapuvat Pakkahuoneenrantaan omilla venekaunottarillaan. Kuka minkäkin kokoisella, näköisellä tai ikäisellä. Jokainen oma kaunis ja persoonallinen yksilönsä. Veneet ovat kaikkien kaupunkilaisten ja matkailijoiden ihailtavina koko lauantaipäivän. 



 
Tämän vuoden ehkä valokuvatuimmat veneet olivat oman paikkakunnan Lintu ja Porista vieraaksi saapunut salonkivene KEB II. Isovene Tacksamheten teki päivän aikana yleisöpurjehduksia, jotka näyttivät olevan suosittuja.

Lintu on vuonna 1928 Helsingissä rakennettu vene, joka nyt on uusikaupunkilaisomistuksessa.

Salonkivene KEB II (A 407) on valmistunut Tukholmassa vuonna 1921. Nyt sen kotisatama on Porissa.

 
Isovene Tacksamheten teki päivän aikana yleisöpurjehduksia.
Päivän aikana rannassa tapahtui myös monenlaista muuta. Kahvilat, kaupat ja ravintolat palvelivat, meriaiheista mieskuorolaulua, trubaduuria, kalasoppaa, saaristolaisleipää jne. oli myös tarjolla. Uudenkaupungin Merikeskuksen näyttelyt vetivät väkeä ja Kaupunginlahden pohjukassa sijaitsevan vanhan veturitallinkin ovet olivat avoinna.


Vuonna 1928 Uudenkaupungin Veneveistämöllä valmistunut Tiira-vene on saatu hankittua uusikaupunkilaisomistukseen.

 


Erilaisissa myynti- ja esittelykojuissa riitti tutkittavaa. Itse juutuin pitkäksi toviksi seuraamaan oman alansa huipun, Pekka Mannermaan maalaustyöskentelyä. Mm. autojen ja moottoripyörien koristemaalauksista tuttu tekijä esitteli erityisesti tekstien maalaamista. Hän on kultamaalannut mm. uusikaupunkilaisen Lintu-veneen nimen paatin perälautaan.


 
 
 

Suomen sukellushistoriallisen yhdistyksen sukeltajat olivat tänäkin vuonna esittelemässä mielenkiintoisella tavalla raskassukellusta. Viisi vuotta sitten samassa tapahtumassa kuvattu video on katsottavissa tästä.

Jälleen kerran hieno tapahtuma kaikella tavalla. Taisimme itsekin viettää tässä Pakkahuoneenrannassa kokonaisen työpäivän ajan katsellen veneitä, tavaten tuttuja ja tutustuen uusiin.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Juuri tällaiset puiset puupaatit ovat minun heikkouteni. Kesälomalla ihailin Kotkassa samanlaisia kauniita venhoja ja mielessäni jo ajelin niillä ulapalla. En muuten koskaan ole ollut tällaisen kaunottaren kyydissä....

    VastaaPoista

Lähetä kommentti