Kaupunkilomailua Norrköpingissä

Voisihan sitä varmaan keksiä satoja houkuttelevampiakin kaupunkilomakohteita kuin ruotsalaisen teollisuuskaupunki Norrköpingin. Me kuitenkin aloitimme tämän kesän Ruotsin-ajelumme juuri siitä kaupungista. Itse asiassa syy oli sen sopiva sijainti ja se, että juuri siinä kaupungissa sattui olemaan Nordic Choice -hotelliketjulla pistetarjous, jolla saimme kaksi yötä ilmaiseksi ketjun hotellista. Eikä se nyt mikään huonoin valinta ollutkaan.
Lähdimme tälle viikon kestäneelle Ruotsi-ajelulle poikkeuksellisesti aamulaivalla Turusta, joten Norrköping oli sopivan matkan päässä Tukholmasta ensimmäiseen yöpymiseen. Tällä reissulla ei ollutkaan tarkoitus ajella pitkiä matkoja eikä vierailla kovin kummoisissa turistirysissä. Olennaista oli saada ajella kauniissa ruotsalaisessa maalaismaisemassa ihaillen niitä punamultataloja ja kauniita pihapiiriä.
 
Monelle lapsiperhematkustajalle Norrköping lienee tuttu sen alueella sijaitsevan Kolmårdenin johdosta, se ei kuitenkaan kuulunut meidän ohjelmaamme. Mutta löytyi kaupungin keskustastakin houkuttelevan näköinen leikkipuisto.
Teille, jotka kaupunkiin jostain syystä eksytte, listaan tässä omat top5-suosikkini.

1. Teollisuusmaisema ja Knäppingsborgin kortteli
 
Kaupungin keskusta on kuin Tampere. Tällä tarkoitan sitä, että kaupunki eli pitkään niin paperi- kuin tekstiiliteollisuudestakin ja niiden käyttämät tehdasrakennukset, voimalaitokset ja pauhavat kosket elävöittävät kaupungin keskustaa. 

 
Rakennuksia on teollisuuden 1950-luvulta lähtien lopetettua pikku hiljaa otettu muuhun käyttöön. Nyt alueella pääsee kiertämään kävellen, vanhassa paperitehtaassa on konserttitalo, on ravintoloita, toimistotiloja, pari museota, yliopistokampusta jne. Kaunista urbaania teollisuusmaisemaa siis.
 
Lähellä tätä teollisuusaluetta sijaitsee vanha Knäppingsborgin kortteli, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1760-luvulta. Alueella on putiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja näytti olevan myös kesäteatterikin.
2. Kauniit rakennukset
Koska pidin kaupunkia teollisuuskaupunkina, yllätyin siitä, miten paljon siellä oli kauniita vanhoja rakennuksia. Kävelimme kaupungin keskustaa aika paljon ja huomio kiinnittyi niin 1890-luvun koristeellisiin kivitaloihin kuin 1920-30-lukujen asuinrakennuksiinkin.
 
Ja mikä hienointa, tässä kaupungissa lähes kaikki keskustan rakennukset oli varustettu talon rakennusvuodesta kertovalla kyltillä, tai numeroilla. Oli tosi mielenkiintoista huomata näitä kerrostumia kaupungissa, tosiaan sieltä 1800-luvulta ja 1930-luvulta, mutta myös 1970- ja 1980-luvuiltakin. Tästä voisi moni kaupunki ottaa mallia. 
 
3. Kaktuspuisto
Rautatieasemalta kohti keskustaa johtaa kaunis Carl Johanin puisto. Puistossa on kauniit kukkaistutukset, komea suihkulähde, mutta myös varsinainen erikoisuus: kaktusistutus.
Harvemmin pohjoismaisissa puistoissa näkee vastaavaa. Kaupungissa on vuodesta 1926 lähtien istutettu joka vuosi erilainen kuvio kaktuksista. Viime vuosina on ollut tapana, että se kuvioidaan jonkin paikkakunnan yrityksen tai yhdistyksen vuosijuhlan tms. kunniaksi.
Tänä vuonna kuviossa oli paikallisen 100-vuotiaan uimaseuran tunnus. Istutuksen vieressä olleen laatan mukaan istutuksessa oli käytetty 25.000 kasvia, jotka isutetaan ulos toukokuusta alkaen ja kesäkuusta lähtien istutus on valmiina tässä puistossa.

4. Kalliopiirrokset
Tätä nähtävyyttä en jättäisi väliin, sillä meidän kaikkien on hyvä välillä ymmärtää, miten pinen hetken vaikutamme tässä maailmassa.
Aivan kaupungin keskustan tuntumassa, Himmelstalundin puistossa sijaitsee lähes 2000 noin 3000 vuotta vanhaa kalliopiirrosta. Tämä on Ruotsin suurin tunnettu kalliopiirrosalue.
Alueelle on helppo mennä milloin tahansa, parkkipaikalta lähtee kävelytie, joka jatkuu laudoitettuna polkuna, jolla ohjataan kulkijat piirrosten lähelle. Näillä kallioilla on paikallistettu yli 1700 piirrosta.
Oli kyllä lähes mykistävä paikka! Piirrosten kerrotaan olevan peräisin pronssikaudelta, noin 1800-500 ennen ajanlaskua. Kuvista voidaan tulkita ainakin aluksia, eläimiä, auringon symboleja, metsästykseen liittyviä aiheita, ihmisiä jne.

5. Museot
Löytyyhän kaupungista museoitakin. Odotin niiltä kuitenkin ehkä vähän enemmän. Mutta siis tuolla teollisuusalueella kannattaa poiketa niin Arbetets museumiin kuin kaupunginmuseoonkin. Arbetets museossa oli esillä useitakin näyttelyitä, valokuvia, poliittisia piirroksia jne.
Itse koin mielenkiintoisimmaksi kaupungin historiaan liittyvän näyttelyn, joka käsitteli sitä, mitä asioita kaupungista oli eri vuosikymmeninä haluttu tuoda niin matkailijoille kuin kaupunkiin muuttavillekin esille. Harmitti, että kaunis museorakennus oli juuri huputettu korjaustöitä varten.

Läheisessä Kaupunginmuseossa oli esillä tekstiiliteollisuuteen liittyviä laitteita ja koneita. Taisivat olla kaikki sellaisia, joita esitellään myös käytössä aina tiettyinä aikoina. Niiden ohessa oli videoita ja kuvia, jotka itse asiassa tekivät niistä oikeinkin mielenkiintoisia.
 
 
Museossa on myös laaja osasta, joka on tehty tavallaan kaupungin kaduksi, jonka varrella on kauppoja ja käsityöläisten pajoja.

Kaupungin taidemuseo sijaitsee keskustan toisella puolella. Myönnän, että täällä kävimme vain kaupassa ja vessassa.

Norrköping ansaitsee kyllä yhden matkailupäivän, ainakin, jos tykkää Suomessa Tampereesta.

Kommentit

  1. Ehkä olen ollut viime vuosina useammin Norrköpingissä kuin Tampereella mutta tuo kalliopiirrosalue on jostain syystä jäänyt väliin. Siellä on kyllä vielä käytävä.

    VastaaPoista
  2. Joskus on aivan mukava vain ottaa suunnaksi joku kaupunki (Suomessa tai ulkomailla) ja katsella mitä sieltä löytyy. Usein sitä yllättyy miten paljon eri kaupungeista löytyykään nähtävää. Varsin kiva ja sympaattinen kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todellakin osoittautunut hyväksi tavaksi. Melko usein löytyy mielenkiintoista nähtävää.

      Poista
  3. Ensin ajattelin, että kaupunki on varmaan kuin Tampere. Mutta ei, keskusta näyttää paljon nätimmältä! Erittäin hämmästyttävän hyvin säilyneet nuo kalliomaalaukset!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti