Viehättävä Mariefred ja Gripsholmin linna


Alle tunnin ajomatka Tukhlomasta kohti länttä, Mälaren-järven rannalla sijaitsee pieni viehättävä kesäkaupunki Mariefred. Saavuimme kaupunkiin aamulla aikaisin, suoraan Ruotsinlaivalta ajaen. Aamun ensimmäinen tehtävä olikin löytää jostain aamiaista. Taisimme valita sen parhaan (ja ehkä ainoan) aamiaispaikan. Aivan järven rannassa sijaitsevan, 1600-luvulta peräisin väitetyn Gripsholms Värdhusin aamiainen oli juuri niin hyvä ja maittava, kuin saattoi kuvitellakin. Itse tehtyä leipää ja mysliä, kynttilöiden lepattaessa ja aamiaishuoneen seinillä omistajaperheen keräämiä vanhoja peltikylttejä ja muita keräilyharrastuksen kohteita.
 
 
Itse kaupunki on kuin karkki. Punaisia ja keltaisia taitekattoisia puutaloja. Pihoilla koristeellisia huvimajoja, kauniita ryytimaita ja niitä kukoistavia ruusuja joka paikassa. Keskellä pientä kaupunkia sijaitsi myös vanha rautatieasema kahviloineen ja museoineen. Kaupungista kulkee kapearaiteinen museojuna, joka kesällä liikennöi päivittäin. 



Kaupungin pääkohde, ja myös syy, miksi me sinne poikkesimme, on Gripsholmin linna. Linna, joka liittyy luonnollisesti myös Suomen historiaan, olimmehan me osa tuon ajan Ruotsin valtakuntaa. 
 
Linna on kuningas Kustaa Vaasan kotilinna. Hän myös rakennutti sen vuonna 1537. Linna oli vierailukohteena todella minun makuuni. Siellä oli rauhallista, jäljellä oli paljon aitoja kattomaalauksia, tapetteja ja huonekalujakin. Lisäksi linnassa on esillä Ruotsin valtion muotokuvakokoelma. Jotenkin mielenkiintoinen yhdistelmä: vanha linna ja taidemuseo samassa. Oli hauskaa bongailla "tuttuja" kuninkaita, herttuoita ja herttuattaria linnan seiniltä. Ja kaiken tämän lisäksi yhdessä linnan torneissa sijaitsee upea teatteri. 
 
 
 
 
Kustaa Vaasa oikeasti asui linnassa ja kulki vesitse pääkallopaikalle Tukholmaan. Kustaa Vaasa sai kaikkiaan 11 lasta. Vanhin poika Erik XIV nousi isänsä kuoleman jälkeen hallitsijaksi. Velipuolensa Juhanan kanssa Erikillä oli jatkuvia kiistoja. Juhana-herttuahan hallinnoi Suomea ja piti renessanssihoviaan Turun linnassa puolisonsa Katariina Jagellonican kanssa. Myöhemmin Erik XIV valloitti Juhanan Turun ja vangitsi herttuapariskunnan juuri tänne Gripsholmin linnaan. Täällä heille syntyi poika Sigismund. Pariskunta oli vangittuna Gripsholmissa vuosina 1563-1567. Myöhemmin osat vaihtuivat ja Juhana nousi kuninkaaksi. Silloin isoveli Erik oli linnassa vangittuna 1571-1573.
1700-luvulla linnaa hallinnoi Kustaa III, jonka aikana sinne rakennettiin myös tuo yhä säilynyt hieno teatteri. Ehdottomasti vierailun arvoinen kohde.

 
 
Linna kannattaa kiertää myös ulkopuolelta. Kaunis puutarha ja viehättävä järvimaisema tekevät vaikutuksen.


Seuraa blogiani myös Facebookissa, niin tiedät, missä nyt mennään.

Kommentit

  1. Todella hieno linna ja kaupunki.Olin siellä joitakin vuosia sitten vanhempieni kanssa ja yövyimme kotimajoituksessa viehättävän vanhan rouvan luona aivan lähellä rantaa.Toisen kerran teimme matkan sinne siipiratasaluksella Tukholmasta.Suosittelen.T-R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kaunis paikka. Ja se jäikin mainitsematta, että Tukholmasta pääsee myös laivalla tänne.

      Poista

Lähetä kommentti