Tykkejä, nupukiviä, lohikeittoa ja mielenkiintoista historiaa. Katanpään linnakesaari
Selkämeren kansallispuiston eteläisin kohde on Katanpään
entinen linnakesaari. Kuten monet muutkin entiset sotilassaaret, on Katanpääkin
avautunut viime vuosikymmenten aikana suurelle yleisölle.
Nykyään tämä
mielenkiintoisen historian omaava saari toimii kesäisenä käyntikohteena niin veneilijöille, retkeilijöille kuin
ryhmämatkalaisillekin. Minäkin kävin saaressa eräänä aurinkoisena kesäpäivänä. Oppaana saarikierroksella toimi Katanpään yrittäjäpariskunnasta toinen, Jukka Grönblom, joka Merja Siekkisen kanssa on viime vuosien aikana kehittänyt runsaasti saaren palveluita.
Katanpään sijainti oli pitkään strategisesti merkittävä,
koska sieltä pystyttiin valvomaan kaikkia kolmea Saaristomeren halki kulkevaa
rannikkoväylää. Satama oli sotilaskäytössä jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa
se tuli osaksi Pietarin kaupungin suojaksi rakennettua linnoitusketjua.
Katanpää rakennettiin vuosien 1915 ja 1917 välisenä aikana tuon linnoitusketjun
pohjoisimmaksi tukikohdaksi. Venäläiset poistuivat linnakkeelta Uudenkaupungin
kautta alkuvuonna 1918. Venäläisten aikana linnakesaarella asui mm. kaukaa
Amurin ja Mantsurian alueelta tulleita työläisiä. Heidän käsiensä jäljet näkyvät
mm. saaren halki rakennetussa mukulakivitiessä. Kyllä, kaksikaistainen katu
keskellä saarta. Tuon aikakauden rakennukset ovat saaressa hienosti säilyneet.
1920-luvulla Katanpäästä tuli itsenäisen Suomen linnakesaari.
Viime sotien aikana saaressa oli mm. tarkastusasema. 1930-luvulla saaressa toimi Turun lääninvankilan alainen
vankila. Vangit louhivat saaresta kiveä ja hakkasivat siitä nupukiviä. Kivilouhos käynnistettiin vuonna 1930 ja
toiminta loppui vuonna 1939. Työtä tehtiin kuutena päivänä viikossa ja
työurakkana oli hakata vähintään 80 nupukiveä viikossa.
Sodan jälkeen
Katanpäästä tuli varuskunta. Alokaskoulutus saarella alkoi vuonna 1953, mutta
jo parin vuoden kuluttua toiminta muuttui pääasiassa vartiolinnakkeeksi.
Saareen pääsee nykyään paitsi omalla veneellä myös
erilaisilla kuljetuksilla Kustavista tai Uudestakaupungista. Satamassa
sijaitsevat mm kahvila-ravintola, pieni puoti ja erilaiset vierasveneilijöiden palvelut. Kesäterassilla nautittu lohisoppa maistui kyllä melkoisen maukkaalta.
Rannasta lähtee se komea nupukivikatu. Ensin kannattaa
poiketa kesäisessä taidenäyttelyssä, jossa tänä kesänä on esillä Uudenkaupungin
kuvataideseuran taiteilijoiden töitä.
Eteenpäin kuljettaessa tulevat vanhat
1910-luvulla rakennetut linnakkeen rakennukset, joista mielenkiintoisin on
varmaan puinen vesitorni. Kaivosta vesi pumpattiin korkealle torniin ja johdettiin
putkea pitkin muihin rakennuksiin. Vesitornin sisällä on varsin paloturvallinen huone. Seinät kun on pellitetty käytetyillä rekisterikilvillä.
Kasarmialueelta tie jatkuu tykkipattereille. Yli sata metriä
pitkä patteri on vuodelta 1915. Nykyään patterissa on kaksi museoitua tykkiä,
joilla on viimeksi ammuttu 1980-luvun lopulla. Samalla alueella on myös
bunkkereita ja pari muutakin tykkiä.
Saarella on myös näköalatornina toimiva merivartiotorni,
josta voi tiirailla joko Isonkarin majakalle, Uudenkaupungin suuntaan tai länteen
Ahvenanmaalle.
Vuonna 1999 puolustusvoimat luopui linnakkeesta ja alue
siirtyi Metsähallitukselle, samalla alueelle pääsivät myös matkailijat. Katanpään yhteystiedoista ja kuljetuksista löydät tietoa Katanpään nettisivuilta.
Seuraa blogia myös Facebookissa, niin tiedät, missä nyt mennään.
Joskus on tullut tuolla käytyä..:)
VastaaPoistaVaikka lähellä asunkin, niin minulle oli ensimmäinen kerta.
Poista