Lasisia kuusenkoristeita ja hopeapalloja Lauschasta

Nämä lasipallot ovat Uudenkaupungin museon kuusesta.
Ensimmäiset lasiset kuusenkoristeet puhallettiin Etelä-Saksassa Lauschassa tiettävästi 1800-luvun alussa. Thüringenissä sijaitsevassa Lauschan kylässä on tehty lasia jo 1500-luvulta lähtien. Varhaisimmat lauschalaiset lasikoristeet olivat umpinaisia lasihelmiä. 1800-luvulla niistä opittiin puhaltamaan onttoja palloja, jotka soveltuivat hyvin jouluiseksi kuusenkoristeeksi. Aluksi pallot olivat pieniä ja ne oli hopeoitu sisäpuolelta myrkyllisellä lyijyllä. Myöhemmin lyijy korvattiin hopeanitraatilla.

Samalla kun joulukuusi jouluisena koristeena levittäytyi Keski-Euroopasta muualle, aukeni myös joulukoristeteollisuudelle maailmanmarkkinat. Suomeen lasisia eurooppalaisia joulukuusenkoristeita tuli etenkin Viipurin kautta, mutta myös muihin rannikkokaupunkeihin merimiesten Euroopan satamakaupungeista tuomina. Vanhimmat suomalaiset mainokset lasisista joulukuusenkoristeista löytyvät 1850-luvulta.

Joulukuusen käyttö ja sen koristelu yleistyi Suomessa etenkin 1920-luvulta kansakoulujen kuusijuhlien välityksellä. Suomalainen koristevalmistaja Weiste aloitti lasisten kuusenkoristeiden valmistamisen 1920-luvulla. Varsinaisesti ne yleistyivät Suomessa 1950-luvulta lähtien.

Lauschan lasikylä


Lauschan talot ovat kauttaaltaan jotain tummaa kiviainesta. Kävimme tutustumassa kaupungin joulukuusenkoristetehtaisiin ja lasimuseoon kesällä 2007.
Ensimmäinen lasitehdas kylään perustettiin 1597. Lähistöllä oli tarjolla lasinvalmistuksessa käytettävää hiekkaa ja kalkkia. Potaskaa poltettiin lehtipuusta. 1700-luvulta lähtien tehtiin lasihelmiä, jotka syntyivät valmiista lasiputkesta, jota sulatettiin lampun liekissä. Lamppu toimi kasviöljyllä. 1820-luvulla tekniikka kehittyi. 1830-luvulta lähtien Lauschassa puhallettiin hedelmien ja pähkinöiden muotoisia helmiä. Ensimmäiset joulukuuseen tarkoitetut lasikoristeet mainitaan erään lauchalaisen tehtaan tuoteluettelossa 1860-luvulla. Nämä pallot oli hopeoitu sisäpuolelta lyijyllä.

1800-luvun lopulla Lauschassa ryhdyttiin koristeita puhaltamaan muotteihin, jolloin eri muotoiset lasikoristeet yleistyivät.Erilaisten pallojen ja pukkien, enkeleiden, mökkien, käpyjen ym. lisäksi tyypillinen lauschalainen koriste oli lasilintu. Joululintu kiinnitettiin kuuseen pienen nipistimen kanssa. Linnun pyrstö oli joko höyhentä tai lasikuitua.


Kylässä lähes kaikki valmistivat lasisia kuusenkoristeita, myös lapset. Usein perhe valmisti alihankintana koristeita kotonaan. Lasi sulatettiin kaasulampulla, miehet puhalsivat, naiset hopeoivat ja maalasivat ja lapset pakkasivat valmiit tuotteet. 1910-luvulta lähtien työt alkoivat siirtyä erillisiin tehtaisiin tai työtiloihin.

Lauschan lasimuseoon tehty lasinpuhaltajan työpiste.

Lauschassa valmistettiin - ja valmistetaan yhä - myös puutarhan hopeapalloja. Suomessakin on 1800-1900-luvuilla käytetty puutarhoissa koristeena hopeapalloja. Ne valmistettiin kuusenkoristeiden tapaan. Saksalaisissa kuvastoissa näitä isoja lasipalloja on kutsuttu mm. maisemapalloiksi tai panoraamapalloiksi.
Uusikaupunkilaisen kauppias Carl Lundströmin kesähuvilapuutarhassa Ison-Vilissalon saaressakin oli hopeapallokoriste.
Lauschassa myydään nykyään kaiken värisiä puutarhapalloja.

Toisen maailmansodan jälkeen Lauscha jäi DDR:n alueelle. Pienyritysten asema muuttui ja tuotanto siirtyi suurempiin laitoksiin. Koristeetkin muuttuivat tontuista enemmän Neuvostoliiton vientiin sopiviksi uudenvuodenkoristeiksi. Perinne on kuitenkin säilynyt. Saksojen yhdistymisen jälkeenkin kaupungissa on toiminut joitakin lasiyrityksiä. Nykyään kaupunkia markkinoidaan saksalaisten joulukoristeiden kaupunkina ja siellä onkin useampia tehtaita – ja niiden kauppoja. Myös mielenkiintoinen lasimuseo kertoo lasisten joulukoristeiden tarinaa.
Lauschan lasimuseosta. Joulukuusenkoristeiden ja lasisilmien valmistuksessa oli paljon samaa tekniikkaa!

Kommentit

  1. Todella hieno selostus Lauschan koristeista ja kiitos kuvistakin. Kävin juuri eilen Suomen lasimuseossa ostamassa tällä kertaa böömiläisen lasikoristeen. Olen kerännyt Lauschan joulukoristeita jo usean vuoden. Löysin tänne sivuillesi kun etsin faktatietoa Lauschasta, aion kirjoittaa pikku jutun näyttelystä blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso Vekki palautteestasi. Sittenhän sinun pitäisi ehdottomasti päästä käymään Lauschassa. Julkisilla välineillä taitaa olla aika hankalasti saavutettavissa, mutta jos joskus omalla autolla liikkuu tuolla päin. Minä olen aina ollut kiinnostunut noista puutarhapalloista. Huomasin myös, että lasimuseossa olisi nyt näitä lauchalaisia.

      Poista
  2. Hienot sivut! Paljon historiaa. Esi-isäni olivat lasinpuhaltajia, jotka tulivat Itävallasta....

    VastaaPoista

Lähetä kommentti