Pukstaavissa


Pukstaavin kahvilan tapettia.
Viikko sitten pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Pukstaaviin. Se on siis Sastamalassa (=Vammalassa) sijaitseva valtakunnallinen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriallinen museo. Museo avautui edelliskesänä ja on nyt siis toiminut noin puolitoista vuotta. Museon perustamisvaiheet olivat moninaiset ja yksi aika erikoinen piirre - kulttuurihistorialliselle museolle - oli se, ettei museolla ollut lainkaan kokoelmia sitä perustettaessa. Kaikki voitii luoda "kuin tyhjästä".

Varhaista kirjapainotekniikkaa.
Museo sijaitsee aivan Vammalan keskustassa kauniissa vanhassa apteekkarin talossa - aivan Herra Hakkaraisen talon naapurissa. Vaihtuville näyttelyille on alakerrassa pari huonetta ja itse kirjan museo sijaitsee talon toisessa kerroksessa. Näyttely on tehty mielenkiitoisesti hyödyntäen tekniikkaa. Se ei ole kuitenkaan (tekniikka siis) ottanut liian suurta roolia näyttelyssä. Aitoja esineitäkin löytyy. Näyttely on tehty ajatuksella, että lähes kaikkeen saa koskea - joka luonnollisesti kiinnostaa monia kävijöitä.
Museossa esitellään mm. sarjakuvaa. Oikealla suuri satukirja, jossa aukeamat eri vuosikymmeniltä. Oikea lukutoukka voi vaikka mennä läpi kirjan.
Jatkossa museo toki kerää myös omaa kokoelmaansa. Sen tehtävänä on tallentaa kirjaan, kirjailijoihin ja lukemiseen liittyvää aineistoa. Museo on avoinna myös talviaikana ja sen yhteydessä on myös lounaskahvila. Museolla on suunnitelmat laajentaa ensi kesänä puutarhan toisella puolella olevaan koristeelliseen huvilarakennukseen, jonka torniin suunnitellaan jotain Kiljusen herrasväkeen liittyvää!

Kirjahyllystä löytyy lisätietoa.  Pukstaavissa voi tavata myös hyssyttelevän kirjaston tädin.
Paikka, johon menen varmasti vielä joskus uudelleenkin.


Kommentit