Jyhkeitä rääpekiviä ja syksyistä luontoa Vehmaan Tummamäen luontopolulla

Vehmaalla avautui syyskuun alussa uusi luontopolku, joka kiertää Tummamäen kivilouhimon alueella. Paikka on vaikuttava ja kertoo myös hienosti paikakkunnalle niin tärkeästä kiviteollisuudesta. Luontopolun on valmistanut Lahdingon kyläyhdistys, joka on saanut hankkeeseen myös maaseudun Leader-rahoitusta.
Kiersimme työporukkamme kanssa alueella viime perjantaina. Luontopolku oli siisti ja varsin tyylikkäästi toteutettukin. Paikka on sen verran erikoinen ja osa polusta on saavutettavissa vaikka lastenrattaidenkin kanssa. Paikka sopii siis hyvin myös pienten lasten tai toisaalta huonojalkaistenkin kanssa kulkeville. Reitin pituus ei juuri kilometriä kahta pidempi ole. Senkin reitin varrelle oli tehty näköalatasanne, laavu sekä useampiakin retkipöytäryhmiä.
Mikäli luontopolku on nyt valmis, haluaisin esittää kyläyhdistykselle toiveen. Missään tekstissä ei nyt ollut mitään mainintaa siitä, että mikä tämä paikka on. Monelle ulkopaikkakuntalaiselle kiviteollisuus kun on hyvinkin vieras aihe. Myös netistä ei vielä ainakaan löytynyt mitään tietoa, missä tämä luontopolku sijaitsee ja miten sinne löytää. Mutta varmaan tietoa on vielä tulossa. Me saimme asiantuntevaa opastusta Vehmaan kirjastosta. Tästä linkistä saat avattua Googlekartan, mistä selviää luontopolun lähtöpiste. 
No, mikä tämä paikka sitten on. Tummamäen louhimo on yksi Vehmaan noin kymmenestä kivilouhimosta. Vehmaan graniittihan on väriltään punaista (kun taas esimerkiksi 30 km päässä sijaitsevan Uudenkaupungin graniitti on harmaata). Vehmaan kiviteollisuus on parhaimmillaan työllistänyt ainakin 600 kivimiestä.
 

Juuri tästä Tummamäen louhimosta on louhittu myös ns. Riikan kivi v. 1933. Iso kivi painoi noin 60.000 kg. Se oli vehmaalaiselle Lehdon Kiviliikkeelle suururakka ja se synnytti jopa satoja uusia työpaikkoja. Kivi kuljetettiin rautatietä pitkin louhimon lähellä sijainneelta Uhlun seisakkeelta Turkuun Aurajoen rantaan ja sieltä laivalla Latviaan. Latviassa siitä tehtiin kansallisrunoilija Jahnis Rainisin muistomerkki, joka on edelleen Riiassa nähtävissä.
Kuva kopioitu Vehmaan kotiseutuyhdistyksen nettisivuilta.
 
 
Wikimedia
Tältä Tummamäen lueelta on myös louhittu 1940-luvulla tuhansia tonneja ns. Hitlerin kiviä. Ne tilattiin Nürnbergiin rakennettavaan Saksan voitonrakennukseen, mutta rauhanteon jälkeen kivet lastattiin Moskovan metrotyömaille ja Moskva-joen rantapenkereisiin. Saksalaiset tosin ehtivät maksaa kaikki valmiiksi hakatut kivet kiviliikkeille, vaikkei Saksaan ei yhtään kiveä toimitettukaan. 
Tämän tyylinen kohde on helppoutensa ja erikoisen kauniin ympäristönsä puolesta sellainen, että se kiinnostaisi varmasti myös ulkomaisia retkeilijöitä ja autoilijoita. Kohteeseen opastukseen ja sen mainontaan kannattaa siis kiinnittää erityistä huomioita. Tänne tulee varmasti palattua uudelleen.

Kommentit

  1. Jälleen ihania kuvia ja paljon tietoa. Kiitos näistä jutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Jaksaa paremmin kirjoitella mukavista kohteista, kun joku välillä kommentoi ;-) Ehdottomasti vierailun arvoinen on tämäkin paikka.

      Poista
  2. Hyvä ja informatiivinen juttu! Olisi tarkoitus jäydä tuolla ehkä jo tulevana viikonloppuna ja tästä sain hyvää tietoa paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kannattaa käydä. Hyviä kuvauskohteita :-)

      Poista
  3. Hei, Teatterin Katja täällä:)
    En tiedä mainitaanko missään historiankirjoissa mutta isäni äidin äiti asui Uhlussa (no tuota nyt tuskin mainitaan:) mutta se että hän pienessä yhdenhuoneen mökissään keksi valmistaa ja myydä limsaa kivimiehille.
    Itsekin olen paikalla käynyt ja itse mökissäkin, joka sittemmin jäi rääpekasan alle, mutta ei huono tulonlisä sen ajan naiselle joka kasvatti kolmea lasta yksin.
    Että kaukaa kumpuaa minunkin yrittäjähenkisyys ja vielä limsakioski! Vau! Nostan hattua yrittelijäisyydelle.
    Pitäis lähtee taas vierailemaan louhoksille.

    VastaaPoista
  4. Geokätköilyreissulla Vehmaalla ja vaikka Mustavuori poikkesi hiukan reitiltä, päädyimme kuitenkin tänne. Tunsin ns. Hitlerin kivien tarinan jo ennakolta ja se lisäsi mielenkiintoa. Paikka oli uskomattoman hieno ja vaikuttava. Myöhäissyksy maalasi lammen veden mustaksi ja sitä ympäröivät rääpekivet ja loppusyksyn ruska kehystivät kauniisti tätä näkymää. Suosittelen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti