Ruukkeja ja keskiaikaa Perniössä

Lomamatkalle Perniöön? No, mikä ettei. Perniö on osa suurta Salon kaupunkia ja se on paljon muutakin kuin ABC tiellä 52 Salon ja Tammisaaren välissä. Alkukesän helteisenä sunnuntaina kiersimme Perniössä yhden luontopolun, kävimme ruukkialueen kahvilassa ja saimme vielä hyvän opastuksen keskiaikaisessa kirkossa.

Koskis gård

Aivan paikkakunnan etelärajalla, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajalla, Kiskontien varrella ja vielä Kiskonjoenkin varrella sijaitsee Kosken kartano, Koskis gård. Tämä paikka on yllätys yllätys myös vanha rautaruukki. 

Kosken ruukki on perustettu jo 1679, tuolloin tälle paikalle rakennettiin masuuni ja kaksi kankivasaraa. Masuuni ei kauaa ollut toiminnassa ja ruukki jatkoikin pääasiassa muualta tuodun takkiraudan jalostamista. Alueella oli 1700-luvulla myös saha ja mylly. 1730-luvulla Kosken ruukki on ollut Suomen tehokkaimpia. 1700-1800-lukujen vaihteessa ruukissa sulatettiin myös kuparia, jota saatiin saman omistajan omistamalta Orijärven kaivokselta. Kuparia valmistettiin 1800-luvun puoliväliin saakka. Vielä 1830-luvull Kosken ruukkiin valmistui uusi masuuni, joka oli toiminnassa vuoteen 1890 asti. Myöhemmin ruukki siirtyi maatalouteen, jota tilalla vieläkin harjoitetaan.


Laitumelta kurkkasi myös pari aasia.

Kosken ruukkialue on yksityisaluetta, se on toimiva maatila, mutta kesäisin sen vanhassa tiilestä valmistetussa tallissa toimii tilapuoti ja kaunis kesäkahvila. 



 
Kahvilan ympäristössä voi kierrellä ja ihailla kauniita ja hyvässä kunnossa tai kunnostuksen alla olevia rakennuksia. Kiskojoen toisella puolella on säilynyt kaksi slagitiilestä rakennettua hiiliuunia. Ruukkialueen yksityispuolella olisi vanhan 1730-luvulla valmistuneen päärakennuksen eli kartanon lisäksi myös yksityinen kirkkorakennus 1660-luvulta.


Nykyään Kosken kartano on siis sukutila,jonka nykyiset omistajat Fredrik ja Helena von Limburg Stirum ovat suvun kuudes sukupolvi, joka pitää tilaa. Maatilalla on erikoistuttu Hereford-karjaan. Hereford- ja lampaanlihaa voi ostaa tilan omasta verkkokaupasta kahvion yhteydestä. Itseäni jäi vaivaamaan se yksityinen 1600-luvun kirkko, sen kyllä vielä joskus haluaisin bongata! Lisätietoa tilasta ja etenkin kahvilasta ja muista palveluista löytyy täältä

Latokartanonkoski

 

Samaa Kiskonjokea alemmas merta löytyy Latokartanonkoski. Ja miten ollakaan, myös täällä on joskus ollut ruukki. Koskea on sanottu eteläisen Suomen näyttävimmäksi koskeksi. No, sitä en tiedä, mutta aika pitkä ja kuohuva koski joessa on. Kosken kohdalta löytyy myös slagitiilestä aikanaan rakennetun myllyn rauniot.  

Kosken molempia reunoja myötäilee lyhyt, alle kahden kilometrin mittainen hyväkulkuinen luonto- ja kulttuuripolku. 


Kylteissä kerrotaan sekä alueen luonnosta että rannoilla toimineista teollisuuslaitoksista ja juurikin tuosta myllystä. Lisätietoa luontopolusta ja sen tarkemmat sijainnit löydät Visit Salon sivuilta.

 

Pyhän Leurentiuksen keskiaikainen kirkko

 

Perniöstä löytyy myös keskiaikainen kivikirkko. Olipa mukava huomata, että tänä kesänä ovat Tiekirkot jälleen vuoden tauon jälkeen avoinna. Niin myös tämä Perniön kirkko. Kirkko onkin komea ja se on rakennettu jo 1460-70-luvuilla. Kirkossa on vielä keskiaikaista henkeä myös sisällä. 


Kirkon komeat tähtiholvit on koristeltu hienoin maalauksin. Myös seinämaalauksista joitain on säilynyt. Kirkon maalauskoristelut lienevät Pietari Henrikinpojan tekoja, samaisen kirkkomaalarin maalaamia ovat myös mm. Laitilan ja Kalannin seinämaalaukset. 

Perniön kirkkolaivan kerrotaan olevan jopa Suomen vanhin. Ainakin se "on yksi vanhimmista", se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1752 inventaariluetteloissa. 

Perniön kirkon oppaalle kiitokset hyvästä opastuksesta ja vielä kaupan päälle saadusta kauniista musisoinnista.

Pyhä Kristoforos löytyy myös Perniön seinältä, ainakin puolikkaana.

Perniön museo ei ollut vielä meidän käydessä avoinna, mutta uskallan suositella sitäkin. Se on nimittäin avautumassa ihan tällä viikolla jälleen yleisölle kunnostustöiden jälkeen. Itse ainakin pitää lähiaikoina tehdä vielä uusi retki Perniöön, jotta pääsee myös avautuneeseen museoon vierailulle.

Seuraa blogia myös Facebookissa, niin tiedät, missä nyt ollaan menossa.


Kommentit

  1. Todella näyttävän näköinen kirkko ja hieno myös sisältä. Olemme viimeisen vuoden aikana itsekin käyneet ihailemassa useaa kirkkoa. Täytyypä pitää Pyhän Leurentiuksen kirkko mielessä, kun seuraavaksi tulee Salon seudulla käytyä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti