Parasta Keravalla ja museoissa juuri nyt


Viimeiset puoli vuotta on kohdellut minua varmaan paremmin kuin monia muita. Elämä pikkukaupungissa, pienessä työpaikassa on jatkunut pääasiassa entisenlaisena. Ja kun ei niitä koululaisiakaan enää perheessä ole. Olemme täällä aika hyvin pikkukaupungin turvallisessa kuplassa. Toki kevään peruuntunut Ranskan roadtrip kismittää vieläkin, tuon keväisen, vuoden päämatkan merkitys kun on vuosi vuodelta ikää kertyessä tullut henkisen jaksamisen kannalta aina vaan tärkeämmäksi. Kesä kului kotosalla sekä kotimaan kirkkoja ja maaseutua katsastaessa. Syksyn tullessa sitä ehkä ajatuksissaan odotti, että alkaisi uusi vaihe ja voisi taas suunnitella seuraavaa kevättä, että jaksaa pimeän ajan ohi. No, tähän tilanteeseen jokainen viikonloppuretki, tapahtuman tynkä tai museonäyttely on merkitykseltään todella suuri oman henkisen hyvinvointini kannalta. Siihen tarkoitukseen retki Keravalle - kyllä, Keravalle oli mitä loistavin.

Edellisessä postauksessani kirjoitin Keravalla sijaitsevasta purkutaiteen Taiteiden talosta. Mutta varsinainen matkan syy oli kuitenkin Keravan taidemuseo Sinkassa avautunut näyttely Naisia, naamioita ja villiä luontoa. Tämä oli näyttely, mitä en olisi halunut jättää näkemättä. Ja näyttelyn kokemisen jälkeen olin sitä mieltä, ettei kenenkään kannata jättää tätä näkemättä. Voi, miten pidin tuosta näyttelystä, se oli kuin juuri minulle tähän syksyn alkuun tehty!

Kerttu Horila: Narttu, Mirri ja Emo, 2019, keramiikka ja akryyli.Taustalla Elina Ruohosen öljyvärimaalauksia akryylilevylle.

Näyttelyn päätaiteilija on raumalainen Kerttu Horila, häntä täydentävät Samuli Heimonen, Jenni Hiltunen, Eeva Peura ja Elina Ruohonen. Sinkalla on ollut aikaisemminkin nättelyitä, joissa pitkän uran luonut taiteilija saa seurakseen nuorempia, hieno idea. 

Kerttu Horila: Ruususen uni, sarjasta kun kaikki ei mennyt kuten oli kirjoitettu, 2020, keramiikka ja akryyli. Myös taustalla näkyvä maalaus on Kerttu Horilan.

Kerttu Horila: Kolme diivaa, Rakel, kabareeteatterin johtaja, 2009.

Kerttu Horila: Kolme diivaa, Märtha, näyttelijä, 2008.

Kerttu Horilan (s.1946) taidetta olen toki pitkään seurannut. Naapurikaupunki Rauman taiteilijoita, joka on pitänyt näyttelyitäkin jo 1970-luvulta lähtien. Olen aina pitänyt hänen suurista keraamisista ihmishahmoistaan. Monena kesänä Rauman Pitsiviikon aikaan olen myös vieraillut hänen Vanhassa Raumassa sijaitsevassa ateljeessaan ja ihanassa puutarhassaan. Satuimme Sinkan näyttelyyn sen avajaisia seuraavana päivänä ja sattumalta siellä oli juuri ohjelmassa Kerttu Horilan oma esittely ja haastattelu.

Taiteilija Kerttu Horila kertoo teoksistaan. Taustalla Elina Ruohosen maalauksia.

Näyttelyn uusimmissa teoksissa hahmot ovat ikääntyneet taiteilijan tavoin. Hahmot ovat nyt myös osa satumaailmoja tai luontoa. 

Kerttu Horila: Maailman vahvin mummo, sarjasta kun kaikki ei mennyt kuten oli kirjoitettu, 2020.
Kerttu Horila: Kyyhkynen, 2017, keramiikka.

Löytyy Peppi-mummoa, Peter Pania, peuraa, kotkaa, kissanaisia - tai upeasti ympärillä olevien Samuli Heimosen töiden kanssa keskustelevat puput ja susiäiti.  

Kerttu Horila: Kolme jänistä, 2018, keramiikka. Taustalla Samuli Heimosen maalauksia.

Samuli Heimonen: Siipi, 2020, öljy kankaalle.

Kerttu Horila

Museon alimmasta kerroksesta löytyy jotenkin hyvin koskettava Naisten huone -teossarja, näitä peilaavia naishahmoja olisi voinut tutkia vaikka miten pitkään. 



Myönnän, että päätin käydä tässä Sinkan näyttelyssä jo siinä vaiheessa, kun huomasin jossain taiteilija Samuli Heimosen somepäivityksessä vinkin tulevasta näyttelystä. Silloin en siis vielä tiennyt Kerttu Horilan olevan näyttelyn päätähti. Samuli Heimosen taide kun nyt on kiinnostanut ja täälläkin siitä useamman kerran kirjoittanut. Teokset olivat jälleen vaikuttavia ja vaikka etukäteen vähän ihmettelin, että mitenköhän nämä kaksi taiteilijaa sopivat samaan näyttelyyn, niin väärässä olin. Näyttelyn hienoin sali oli se, missä näiden kahden taiteilijan työt kohtasivat.


Näyttelyn muista taiteilijoista pidin ehkä eniten Jenni Hiltusen maalauksista. Selkein pensselinvedoin luotuja muotokuvia etenkin naisista. Kuin somen selfiet. 

Jenni Hiltunen: My life is a still life, 2016, öljy kankaalle.

Elina Ruohonen: Behave nicely #evolution laws, 2019 öljy akryylilevylle.

Eeva Peura: Hood, 2018, öljy kankaalle.
Mikäli Kerava-retki ei edellyttäisi yli puoltatuhattakilometriä autoilua kävisin tässä näyttelyssä varmasti vielä toisenkin kerran. Näyttely on esillä 10.1.2021 saakka Keravan taidemuseo Sinkassa.

Kerttu Horila: Hänen tarina, 2019.

Kerttu Horila: Syksy, 2019.
Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit