Lahden moottoripyörämuseossa

 

Lahdessa matkaillessa ei kannata jättää väliin vierailua Suomen moottoripyörämuseossa. Ainakin minuun museo teki vaikutuksen, vaikken koskaan moottoripyörää ole ajanut, tuskin koskenutkaan. 

 
Moottoripyörämuseo henkilöityy vahvasti sen perustajaan Riku Routoon perheineen. Riku Routo perusti Lahteen jo 1980-luvulla Riku Motor-nimisen yrityksen, joka järjesti myös vanhojen moottoripyörien näyttelyitä. Runsaat kymmenen vuotta sitten Routo osti Vesijärven rannalta vanhan puukuivaamorakennuksen, johon moottoripyörämuseo valmistui ja se avattiin keväällä 2011. Vierailu museossa jäi mieleen positiivisesti senkin johdosta, että museon "isäntäväki" toimi kuten isäntäväen kuuluukin ja huomioi jokaisen museovieraan. Hieno lisä museokäyntiin.


Moottoripyöriä museossa on esillä yli sata, esillä on myös monenlaista mielenkiintoista aiheeseen liittyvää rekvisiittaa, joka tekee museosta kiinnostavan etenkin juuri meille ei-motoristeille. Vuosittain vaihtuvat näyttelyt lisäävät museon kiinnostavuutta, tänä vuonna teemana olivat mm. kevytmoottoripyörät. 



Yhtenä teemana oli myös - kuinkas muuten, korona. Screeniltä sai katsella nostalgista filmiä vuodelta 1970 paheksuntaa aiheuttaneesta korona-moottoripyöräjengistä. Myös Suurosen surmanajajat ovat tämän vuoden näyttelyssä esillä.  


Iso osa museota on myös sen yhteydessä toimiva ravintola Ace Cafe, missä me ainakin nautimme maittavat salaatit ja oluet. Museon tiloissa järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia ja konsertteja.  Tänä syksynä museolle on valmistumassa laajennusosa, art deco –henkisesti sisustettu näyttelytila.

Moottoripyörämuseon kynnystä kaiken kansan piirissä madaltaa varmasti myös se, että se on myös huippusuositun Museokortin yksi käyttökohde.


Museosta löytyy myös paljon mielenkiintoisia, tunnettuihin heinkilöihin ja heidän pyöriinsä liittyviä tarinoita. Alla olevassa kuvassa oleva pyörä on esimerkiksi Cisse Häkkisen Harley-Davidson vuodelta 1952. Kyseinen Harley-Davidson hankittiin alun perin poliisin käyttöön vuoden 1952 olympiakisoja varten. Näitä poliisin edustuskäyttöön tarkoitettuja Harley-Davidsoneita tuotiin maahan neljä kappaletta. Se siirtyi monien vaiheiden jälkeen Hurriganes-yhtyeen laulaja-basistilegendalle Cisse Häkkiselle vuonna 1976. Pyörä vaihtoi omistajaa vielä 1970-luvulla, mutta 2010-luvulla Hurriganesin Remu sai hankittua pyörän itselleen. Nyt se on yksityisomistuksessa, mutta esillä moottoripyörämuseossa.


Suomen moottoripyörämuseo Lahdessa on avoinna vielä ainakin syyskuussa, mutta aukiolo kannattaa varmistaa museon sivuilta.  

Seuraa blogia myös Facebookissa. 

Kommentit

  1. En kestä te kävitte täällä! Meillä oli tarkoitus Lanu-puiston jälkeen poiketa juurikin Lahden moottoripyörämuseossa mutta sitten suunnitelmiin tuli yllättäviä muutoksia joten vierailu oli pakko jättää toiseen ajankohtaa. Mielenkiintoinen paikka! Tulee mieleen MOMU Viron moottoriurheilumuseo Harjumaalla. Kävin siellä pari vuotta sitten juuri näin syyskuussa.

    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/2019/04/momu-on-viron-moottoriurheilumuseo.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä tämä oli Lahden pääkohde tällä reissulla. Kiva paikka. Kiitos tuosta linkistä.

      Poista
  2. Kun minulta kysytään suosituksia Lahteen suosituksia, jää tämä usein mainitsematta. Ja se on harmi, huippupaikka kyseessä. Itsekään en varsinaisesti pyöristä ole kiinnostunut, mutta koen paikan erittäin kiinnostavaksi. Ja tietysti Routo on ihan huippu.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisen kuuloinen paikka tuo moottoripyörämuseo! Pitää laittaa ensi kesän kesälomalistaan. Puolisoni on kova mooottoripyöräharrastaja ja itsekin olen hieman haaveillut moottoripyöräkurssin käymistä. Pitäisi ensin ehkä aloitella kevytmoottoripyörällä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti