Lähiluontokohteita Vakka-Suomessa

Jos Suomen metsissä olisi laskurit, olisi tämä keväinen koronaviikonloppu varmasti ollut yksi historian vilkkain retkeilypäivä. Pelkästään omaa somea seuratessa on saanut katsoa kauniita luontopäivityksiä ympäri Suomen. Täkäläiset ihmiset ovat liikkuneet ainakin Kasarminlahdella, Oinassaaressa, Hiulla, Pamprinniemessä, Reilassa, Rihtniemessä... Näinä aikoina kaikki vinkit helpoista retkikohteista ovat kultaakin kalliimpia.

Helsinginrannan louhospolku

Tässä muutama. Me ajelimme Taivassalon punaisen graniitin seudulle. Taivassalossa sijaitsee Helsingin kylä, joka sijaitsee meren rannalla, eli siis Helsinginranta. Paikka, jonne jo keskiajalta ja viimeistään 1600-luvulta lähtien postitalonpojat rantautuivat kuljettaessaan postia Tukholman ja Turun välillä.

Helsinginranta oli myös syksyllä 1808 käydyn Suomen sodan taistelupaikka. Jopa kuningas Kustaa IV Aadolf itse vieraili taistelupaikalla. Helsinginrannassa on tämän meritaistelun muistolaatta.

Mutta Taivassalon Helsinginrannassa on louhittu graniittia, Taivassalon punaista eli Balmoral rediä. Suomen Kiviteollisuus Oy aloitti graniitin louhinnan alueella vuonna 1904. Alkuaikoina kivestä valmistettiin nupukiveä, katukiveä sekä ns. raakakiveä eli rakennuskiveä. Taivassalon punaista kiveä voi löytää mm. Riian, Tallinnan tai Saksan kaupunkien silloista tai kaduilta.

Louhinta Helsinginrannassa päättyi viime sotien aikoihin, mutta louhinta jatkui ja jatkuu vieläkin Taivassalossa, jonkun matkaa sisämaahan täältä rannalta.

 

 

Helsingin kyläyhdistys on tehnyt merenrantaan noin 700 metrin mittaisen louhospolun, jonka varrelta löytyy muutama opastaulu. Paikalle löytää ajamalla melkein Helsinginrannan päähän, kääntymällä uimarannalle Praakintielle. Uimarannan parkkipaikalta löytyy ensimmäin kyltti.

 

 

Reitin vaikuttavimmat rakennelmat ovat useat rääpekivistä kootut penkereet tai laiturit, joita pitkin kiviä on viety laivoihin lastattavaksi. Se ei selvinnyt, kulkiko näiden päällä aikanaan raiteet.

Reitti on helppokulkuinen, nyt oli yhdessä kohdassa puu kaatunut polun poikki.

Kyyneltenkallio

Matkalla Lokalahdentieltä Helsinginrantaan on tien vieressä kyltti Kyyneltenkallio. Kallion päältä löytyy kyltti, joka kertoo paikallisen tarinan tälle kallion nimitykselle. Perimätiedon mukaan kaksi toisiaan rakastavaa taivassalolaista serkusta, Heikki Erkinpoika Paastola ja Liisa Matintytär Uurna sekä heidän yhteinen lapsensa surmattiin. Pari tuomittiin sukurutsauksesta, Heikki mestattavaksi tässä kalliolla ja Liisa poltettavaksi sen jälkeen. Lapsi tapettiin upottamalla hänet kiehuvaan veteen. Totta tai ei, se lienee kuitenkin totta, että kallio on ollut vanha mestauspaikka. 

Tiedetään esim. että 1665 Taivassalon pappilan renkejä Heikki Pekanpoikaa ja Heikki Mikonpoikaa syytettiin ”sodomiittisesta synnistä”. He saivat kuolemantuomion ja se määrättiin toimeenpantavaksi Taivassalossa Kyynelten kallioksi kutsulla teloituspaikalla. Heikit teloitettiin kirveellä, ruumiit poltettiin ja heidän tuhkansa siroteltiin tuuleen. He olivat Suomen ensimmäiset tunnetut homoseksuaalisuutensa vuoksi kuolemaan tuomitut ihmiset.

Pärkänvuori

Jos jatkaa Postitietä kohti Lokalahtea kannattaa matkalla poiketa myös Pärkänvuorelle. Paikalle ei ole kylttiä ja paikoitustilaakin on aika vähän. Opastekylttikin oli jo parhaat päivänsä nähnyt. 

Me kävelimme ensin peltotietä suoraan eteenpäin, jolloin oikealla tuli vastaan ns. Morsiuskivi.  Tarina kertoo lokalahtelaisen nuorenparin olleen matkalla ottamaan kuulutuksia Vehmaan kirkolle. He kulkivat hevoskärryillä Pärkänvuoren reunaa, jota myötäillen tie lienee siihen aikaan kulkenut. Yhtäkkiä suuri kivenlohkare lähti vyörymään alas kallion reunaa ja putosi nuoren parin päälle surmaten heidät. Kiven nimeksi jäi Morsiuskivi ja koko kalliotakin on kutsuttu Morsiuskallioksi. 

Suuren kivenlohkareen takana on jyhkeä ”Veskellar”, toinen Pärkänvuoren luolista. Se on syntynyt toista tuhatta kiloa painaneen kivenlohkareen aikanaan irrotessa runkokalliosta. 

Jatkoimme kallion reunaa eteenpäin, polkuja vuorellta kyllä löytyy, ja tulimme tuon korkean vuoren laelle. Kohtisuorat kallionseinämät ovat sellaisia, joissa myös kalliokiipeilijät käyvät harjoittelemassa. 

Kiersimme toki myös kallion juurelle, josta löytyy vuoren suurempi luola, "Pimi kellar". Kuten niin moniin muihinkin alueen luoliin, liittyy tähänkin perimätieto, jonka mukaan paikalliset olivat luolassa paossa 1700-luvulla isonvihan vihollisia. Tässä luolassa emme sisällä käyneet, siihen olisi tarvittu enemmän ketteryyttä kuin meillä oli nyt viitseliäisyyttä. Mutta upeat maisemat, todellakin!

Jaa sinäkin omat vinkkisi lähiluontoon, missä sitten asutkin.

ps. Olen aikaisemmin vinkannut myös muutamista muista helpoista luontokohteista täällä Vakka-Suomessa:

Hierkonpolku Pyhärannassa

Rihtniemen lintutorni Pyhärannassa

Tummamäen kivilouhos Vehmaalla