Linnoituksen vanhoja pihoja Haminassa

 
Aivan ihanaa, kun monet kaupungit tai niissä toimivat yhdistykset ovat ryhtyneet järjestämään erilaisia vanhojen talojen tai pihojen tapahtumia. Siis tapahtumia, missä vierailijat pääsevät tutustumaan joko vanhoissa taloissa asuvien perheiden koteihin tai ainakin pihoille ja puutarhoihin. Minulle uusimpana tällaisista tapahtumista, vierailimme perjantaina Haminassa "Linnoituksen Wanhat Pihat" -tapahtumassa. Tapahtuman järjestää saman niminen asukasyhdistys.
Hamina oli minulle kaupunkina melkein uusi tuttavuus, joskus vuosikymmeniä sitten olemme kaupungissa pikaisesti käyneet. Muistikuva oli kyllä pyöreästä asemakaavasta, sitä ympäröivästä linnoituksesta ja siitä, että kaupungissa oli vanhoja kasarmirakennuksia. Nyt ajelimme kaupunkiin suositun sotilasmusiikkitapahtuma Hamina Tattoon aikaan. Väkeä olikin liikkeellä. Osuimme kaupunkiin aamupäivällä, jolloin kaupungin torin laidalla oleva puisto suorastaan pullisteli ihmisistä, jotka kuuntelivat ilmaiskonserttia. Tattoo-kadun varrelta löytyi info-koju, josta saimme mukaamme avointen pihojen kartan ja hyvät ohjeet kiertämiselle.
 
Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi, samaan aikaan siis tuon Hamina Tattoon kanssa. Tänä vuonna tapahtuma päättyi eilen lauantaina, joten tällä kertaa et enää tapahtumaan ehdi. Mutta seuraavalla kerralla sitten.
Avoimet pihat sijaitsevat keskustassa, kaupunkia ympäröivän linnoituksen sisäpuolella. Pihat oli helppo löytää ja niiden porteilla olivat hyvät opasteet. Kaikista vastaavista tapahtumista parhaat muuten. Ja tapahtuma oli siis ilmainen.
 
Tänä vuonna avoinna oli 15 pihaa ja puutarhaa. Monilla pihoilla oli näyttelyitä, kahviloita, vesipisteitä (loistavaa siinä helteessä!) ja etenkin länsisuomalaisittain puheliaita asukkaita, jotka mielellään kertoivat paitsi pihoistaan myös taloistaan ja kaupungin rakentamisen historiasta. Kuivasta kesästä huolimatta pihoilla kukkivat monet kukat ja muutenkin pihat olivat mukavan elämänmakuisia.
 
Pihat olivat luonnollisia, niissä eivät laatoitukset tai nurmikentät korostuneet, vaan niistä näkyi, että pihoilla elettiin ja oltiin. Joillakin pihoilla pääsi myös kiipeämään (laskeutumaan?) talojen komeisiin holvikellareihin, joista monet olivat peräisin jo 1700-luvulta. Haminan keskustan talot olivat pääosin 1840-80 -luvuilta. Voisin heittää vinkin tapahtumaa järjestävälle yhdistykselle, että joihinkin taloihin olisi mukava päästä kurkistamaan sisällekin. Tosin minulle oli kyllä yllätys, miten suosittu tapahtuma Hamina Tattoo on, joten voi olla, että kävijöitä olisi vähän liikaakin sisätiloihin.
Aika erikoinen oli tämä oikealla oleva talo. Se oli yksi kolmesta vartiorakennuksesta, jonka kautta Haminan kaupunkiin kuljettiin. Talo oli rakennettu vuonna 1774. Myöhemmin 1840-1917 se toimi Haminan venäläisen varuskunnan päävartiona, ja sen jälkeen suomalaisen varuskunnan. Vuosina 1975-1995 rakennuksessa toimi RUK-museo. Nyt se oli yksityiskotina.
Suomen Keisarillisen Kadettikoulun lääkäri Robert Ek rakennutti tämän komean talon kodiksi perheelleen v. 1866. (yllä)
Ehkä erikoisin alueen taloista oli tämä "Arvilommin talo", joka oli rakennettu vuonna 1847. Hirsitalon pinta on rapattu.

Käsittääkseni tapahtuma on tarkoitus järjestää kahden vuoden välein, samaan aikaan Hamina Tattoon kanssa. Vastaavista piha- tai talotapahtumista olen aikaisemminkin kirjoittanut mm. Karjaalta, Raumalta, Loviisasta ja tietenkin täältä Uudestakaupungista.
Laivanvarustaja ja kauppias Andrei Lebedeffin 1843 rakennuttaman talon (yläkuvissa) taloa vanhempi holvikellari.

Merikapteeni Johan Römpötin vuonna 1826 rakennuttama talo.
Meihin tämä pikainen vierailu Haminassa teki vaikutuksen. Luulenpa, että parin vuoden kuluttua kaupunkiin tullaan "ajan kanssa".

 

Seuraa blogia myös Facebookissa.      

Kommentit

  1. Hamina on ihana kaupunki mutta tässä tapahtumassa en ole siellä vielä käynyt. Tosin myös Hamina Tattoo on kokematta vaikka kaupungissa on käyty useita kertoja. Hyvin viihtyisän näköisiä pihoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tosiaan pitäisi laittaa jo kalenterimerkintä parin vuoden päähän, että muistaisi matkustaa kaupunkiin samaan aikaan.

      Poista
  2. Ihan kivaa, että asukkaat ja asukasyhdistykset jaksavat järjestää. Raumalla ja Uudessakaupungissa olen käynyt vastaavassa tapahtumassa, kiva olisi käydä Haminassakin. Nuo puvut antavat päivälle extra säväyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erään talon pihalla oli historiallisten pukujen näyttely ja muotinäytöskin.

      Poista
  3. Haminassa lapsuuteni viettäneenä tämä juttu lämmitti jotenkin erityisesti sydändä. ^__^ Nuo vanhat talot ovat tosi kauniita, ja muutenkin Hamina on ihana kaupunki - ainakin nyt, kun sitä katsoo vähän kauempaa. En kyllä ihan hevillä muuttaisi sinne takaisin asumaan, mutta siellä on silti ihana käydä. Tattoossa olen käynyt melkein joka kerta kun se on järjestetty, mutta tänä vuonna se jäi harmillisesti välistä. Melkein toivoisi, että se järjestettäisiin joka vuosi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kiva kuulla, että sydämessä jokin vähän läikähti :-)

      Poista
  4. Olipas kivan oloinen tapahtuma! Tuollainen kiinnostaisi itseäni eli hauska tapa tutustua Haminan kaupunkilaisten elämään :-) Kiva juttu, että näistä Suomen pienemmistä kaupungeista kerrotaan myös blogijutuissa! Itse olen Haminassa kyllä käynyt, mutta turhan vieraaksi se on jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että erilaiset kotimaan kohteet jäävät helposti vähän sivuun matkablogeissa.

      Poista
  5. Tälläiset tapahtumat ovat tosi kivoja. Itse olin hiukan vastaavanlaisessa, Kristiinankaupungissa järjestetään joka vuosi avoimet portit-tapahtuma, jossa siis pääsee vierailulle ihmisten pihoihin ja puutarhoihin vanhassa puutalokaupungissa. Tuohon varsinaiseen tapahtumaan en ehtinyt, mutta samana viikonloppuna oli kaupungissa myös Kummituskävely ja se sopi aikatauluihini ja oli tosi mielenkiintoinen! :)
    Hamina on itselleni ihan vieras kaupunki, olisi kiva joskus päästä tutustumaan, mukavan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiinankaupungin pihatapahtumaan olen muutaman kerran "aikonut mennä", mutta aina on tullut jotain muuta.

      Poista

Lähetä kommentti