Ungrun rauniolinna ja Kiltsin lentokenttä Haapsalussa


Haapsalusta ajettaessa kohti Rohukülan satamaa (josta taas pääsisi Hiidenmaalle tai Vormsin saareen) näkyy tien vieressä kartanon rauniot. Raunioiden vierestä taas avautuu laaja, satojen hehtaarien kokoinen vanha Neuvostoarmeijan sotilaslentokenttäalue.

Nykyisen rauniolinnan paikalla oli pienempi, 1600-luvulla valmistunut kartano, jonka 1800-luvun lopulla omistanut Ewald von Ungren-Stenberg oli vieraillut Saksassa Merseburgin linnassa ja rakastunut linnan tyttäreen. Tytär ei halunnut jättää isänsä kaunista linnaa, joten sulhasehdokas päätti rakennuttaa linnan kopion. Työt aloitettiin vuonna 1893. Muutaman vuoden kuluttua linnan runko ja katto olivat valmiina. Sisustustyöt olivat kesken, kun Ewald sai suruviestin, morsian oli kuollut. Myös Ewald kuoli 1900-luvun alussa.
Kartano jäi hylyn haltuun, kärsi jo ensimmäisessä maailmansodassa ja lopulta Neuvostovallan aikana. Kun viereistä Kiltsin lentotukikohtaa rakennettiin, käytettiin siihen myös kiviä tästä kartanolinnasta.

Neuvostoarmeijan rakentama Kiltsin lentokenttä sijaitsee kartanolinnan vieressä, noin 800 hehtaarin suuruisella alueella. Betonipäällysteiset kiitoradat ovat 2,5 km pitkiä, ja lentokoneiden käytössä on ollut 28 hallia.
Kentän rakentaminen aloitettiin vuonna 1939 ja sitä käytettiin aktiivisesti vuoteen 1956 saakka. Vuonna 1969 lentokenttää korjattiin. Neuvostoarmeijan poistumisen jälkeen kenttä on päässyt ränsistymään, mutta siellä on vielä säilynyt vanhoja lentokonehalleja, kasarmihuoneita ja kiitoratoja. Sopivia ratoja mm. kiihdytyskisoille!

Kommentit

  1. Huh,onpas vähän massiivisempi kuin esimerkiksi Pälkäneen rauniokirkko. :D Kauniin värinen vaaleanharmaa tämäkin. Surullinen tarina rakennuksella. Tällaiset saa aina miettimään "entä jos", entä jos rakennus olisi saatu valmiiksi, entä jos vaimo ei olisi kuollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja toisaalta nämä ovat mielestäni ehkä niitä parhaimpia matkailukohteita. Näihin liitttyy juuri noita arvoituksia ja kysymyksiä.

      Poista
  2. Onpas hieno ja vaikuttavan näköinen paikka! Haapsaluun olisi muutenkin tarkoitus jollain matkalla palata, joten kiva että sieltä löytyy vielä tuollainenkin mielenkiintoinen lisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa. Rauniolinna löytyy ihan tien vierestä ja siitä vaan sinne "takapihalle", niin avautuvat nämä lentokentän jäänteet.

      Poista

Lähetä kommentti