Pitkä viikonloppu Ahvenanmaalla - Långnäsistä Maarianhaminaan

 

Teimme alkukesän viikonloppumatkan Ahvenanmaalle. Automatka alkoi Naantalista uudella Finnlinesin Finnsirius-laivalla, joka saapui iltapäivällä Ahvenanmaan Långnäsiin. Tämä laiva on monella tavalla miellyttävä, siisti, tyylikäs ja rauhallinen. Söimme laivalla ehkä parhaan buffetlounaan, saaristolaislounaan, jota saimme nauttia keulaikkunoiden vieressä kiirehtimättä lähes kolmen tunnin ajan. Tällaisia laivamatkojen pitäisi aina olla!

Vartin ajomatkan päässä satamasta, Granbodan kylässä, sijaitsee laivurintalo Pellas, jonne olimme sopineet vierailun. Virallisesti museo avautuu vasta kesäkuun puolivälissä. 

Pellaksen rakensi laivanvarustaja ja talonpoika Erik Petter Eriksson vuonna 1884. Hän oli menestynyt laivuri ja kuten oli tapana, perheen pojista odotettiin tulevan merenkulkijoita ja tyttäristä merenkulkijoiden vaimoja. Laivurintalo Pellas on museo, joka kertoo ja kunnioittaa Erikssonin suvun merenkulkuperinnettä. 

 

Pellas on monelle tuttu myös kirjallisuudesta, palkittu kirjailija Ulla-Lena Lundberg, jonka sukujuuret ovat myös talossa, on kahdessa romaanissaan kuvannut juuri tämän talon ja kylän elämää. Romaaneissa Leo ja Suureen maailmaan kuvattu Simonsin tila on juurikin Pellas. Romaanien suosio oli yksi syy siihen, että Pellaksesta tehtiin museo.

Ahvenanmaalla ei voi välttyä kuulemasta merenkulkuneuvos Gustaf Eriksonista ja hänen suuresta purjelaivastostaan. Eriksoniin ja hänen laivastoonsa perustuu pitkälti mm. Maarianhaminan merenkulkumuseon purjelaivaesineistö. Yksi kuuluisimmista suurista ja uljaista purjelaivoista oli "Herttua" eli Eriksonin varustamon nelimastoparkki, valtameripurjehtija Herzogin Cecilie. 

Laiva liittyy vahvasti myös tähän laivurintalo Pellakseen. Nykyään Pellaksen, Erikssonin suvun historiasta kertovan museon, ylläpidosta vastaa laaja suku ja kylän väki. Tilan ja museon emäntänä, ja meidänkin oppaana, toimii rouva Freya Darby, Erik Erikssonin lapsenlapsenlapsi. Freyan perheen tarina on myös mielenkiintoinen ja siitäkin Pellaksessa kerrotaan. Tähän tarinaan liittyy purjelaiva Herzogin Cecilie. Pellaksen rakennuttajan Erik Petter Erikssonin yhden pojan Erik August Erikssonin perheen yhdeksästä lapsesta yksi poika oli vuonna 1903 syntynyt Sven Eriksson, Freyan isä. Svenistä tuli alle 30-vuotiaana Herzogin Cecilien päällikkö. Freyan äiti Pamela taas oli varakkaan brittisuvun tytär, joka oli perheensä kanssa asunut Etelä-Afrikassa. Pamela oli toimittaja, joka oli matkustanut maailman merillä kirjoittaen raportteja ja lehtijuttuja. Australiasta hän nousi Svenin laivaan tarkoituksenaan matkustaa laivassa Englantiin ja kirjoittaa ja valokuvata matkasta. Sven ja Pamela rakastuivat. Pamelan äidin suuresta vastustuksesta huolimatta he myös avioituivat, tosin Svenin piti ensin saada avieropaperit edellisestä liitostaan. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että pariskunta sai luvan avioitumiseen, kun laiva oli korjattavana Gustaf Eriksonin omistamalla telakalla Uudessakaupungissa. Eli Uudenkaupungin pormestari vihki pariskunnan kaupungin raatihuoneella lokakuussa vuonna 1935 ja seuraavana päivänä laiva lähti Uudestakaupungista Kööpenhaminan kautta kohti Australiaa. Paluumatkalla laiva ajoi karille Devonin rannikolla vuonna 1936. Miehistö selvisi ja laivan esineistö ja kalustokin saatiin myöhemmin talteen ja sitä onkin runsaasti esillä Maarianhaminan merenkulkumuseossa. Sven ei enää tämän jälkeen lähtenyt merille.

Pellaksen rouva, Freya Darby.

Kuva: Uudenkaupungin museo

Sven ja Pamela asuivat Pellaksessa, heille syntyi poika Sven-Cecilie ja tytär Freya. Perhe asui Ahvenanmaalla vielä sota-ajan, mutta muutti Etelä-Afrikkaan vuonna 1945. Tytär Freya (s. 1938) asuu siis nykyään jälleen Pellaksessa ja tekee työtä museossa yhdessä sukulaistensa kanssa. Toimittaja-äiti Pamelan laivalla ottamat valokuvat on nyt näyttelynä, joka ainakin nyt oli esillä Pellaksen vintillä. 

Jouluna 2005 Pellaksessa syttyi tulipalo, mikä tuhosi pahoin sekä taloa ja esineistöä. Talo on entisöity ja esineistöä on hienosti saatu museoon alueen taloista ja suvun kokoelmista. Monessa huoneessa on voitu palauttaa alkuperäisten mallien mukaisia seinämaalauksia, tapetteja ja kaakeliuuneja. 

Lähellä laivurintaloa kannattaa poiketa Amalian limonaditehtaalla, Ahvenanmaan ainoassa lajissaan. Myynnissä on laaja valikoima lähiraaka-aineista valmistettuja juomia, joita siis voi myös ostaa tehtaanmyymälästä mukaan. Me nautimme juomat paikan päällä. 

Matkan ensimmäinen kirkkopysähdys osui myös alle 30 km matkan varrelle (Långnäsin satamasta Maarianhaminaan), Lemlandin kirkko. Ahvenanmaalta löytyvät Suomen vanhimmat kivikirkot ja niitä on monta. Tämäkin kirkko lienee jo 1200-luvulta. 

Siinä mielessä olimme liian aikaisin liikkeellä, että moni kirkko olisi avautunut turisteille seuraavasta viikosta alkaen. Paitsi kauniit pienet punaisesta ahvenanmaalaisesta kivestä muuratut kirkot, ovat niiden ympärillä olevat hautausmaat kiinnostavia. Merikapteeneita, kippareita, laivanvarustajia, luotseja, heitä ja heidän vaimojaan löytyy moneen kiveen kaiverrettuna. Myös Sven ja Pamela Eriksonin hautakivi olisi löytynyt tältä kirkkomaalta.

Ahvenanmaan roadtrip jatkunee vielä seuraavissa kirjoituksissa, pysy siis kuulolla ja seuraa blogia Facebookissa.  

Seuraavassa kirjoituksessa ollaan iltakävelyllä Maarianhaminassa.