Berliini - vähän eri tavalla

Ja heti joudutte pettymään - "eri tavalla" ei tarkoitakaan niitä hipstereiden tai taitelijoiden kaupunginosia tai kortteleita. Vaan tuo määre viittaa ihan tähän omaan tyyliin ja blogiin. Eipä niin montaa kertaa ennen ole tullut esiteltyä eurooppalaisen pääkaupungin kauppakeskuksia. Tein nuoreni kanssa muutaman päivän kesälomamatkan Berliiniin. Olemme siellä aikanaan kiertäneet "kaikki" kiehtovat, kaupungin historiaan liittyvät nähtävyydet, joten meillä (minulla) ei nyt ollut mitään paineita nähtävyyksistä. Yli 30 asteen helle ei myöskään houkutellut edes minua museoihin, joten siistit ja ilmastoidut kauppakeskukset olivat oikein hyvä vaihtoehto. Kerrotaan sitten niistä.


Jos ostokset kiinnostavat, niin voisin kuvitella, että Berliini olisi kyllä aikamoisen hyvä kohde siihen. Keskustan alueelta löytyy useita kauppakatuja tai -keskuksia. Siihen en osaa sanoa, että kuinka paljon kaupat tai hinnat poikkeavat muista kaupungeista, mutta valikoimaa ainakin löytyy. Oma nuoreni oli ainakin kiinnostunut erilaisista urheilun merkkiliikkeistä ja niitä kaupungissa oli hyvä valikoima.
Berliinihän on siitä erikoinen kaupunki, että siellä ei ole yhtä keskustaa, jonka ymprille kaupunki olisi muodostunut. Keskustoja on useita. Hotellimme sijaitsi lähellä itäisen osan keskusta Alexanderplatzia. Olimme jo aikaisemmin todenneet sen helpoksi paikaksi, sillä lentokenttäbussi TXL tulee ja lähtee aukion laidalle. Aukiolta lähtevät myös monet metro-, S-juna- ja bussireitit, joten liikkuminen oli helppoa. Ostimme jo lentokentältä kortit, joilla saattoi kulkea vapaasti näillä kaikilla kulkuvälineillä. Liikkuminen on helppoa ja on hyvä ymmärtää, että välimatkat kaupungissa eri keskusten välillä ovat aika isot, joten julkista liikennettä tarvitaan.
Alexanderplatzin ympäristössä (siinä TV-tornin juurella) on useita isompia kauppoja ja myös suuri Alexa-kauppakeskus. Alueella ovat mm. monikerroksinen tavaratalo Galleria Kaufhof, valtava pelkästään vaatteita myyvä C & A  (on muuten kauppa, jonka ihan tavallisetkin vaatemallistot ulottuvat pienistä suuriin kokoihin, joten jos olisi jaksanut sovitella vaatteita, olisi tuolta varmaan löytynyt jotakin), monikerroksinen elektroniikkaliike Saturn ja se todella halpojen vaatteiden Primark. Kahviloita, ruokakioskeja ja ravintoloita löytyy myös tältä alueelta.
 
Itäisellä puolella sijaitsee myös pari vähän erilaista kauppakorttelia. Hackesche Höfe -niminen kauppakortteli ja aukio sijaitsee Alexanderplatzista vähän länteen. Alueella on tyylikkäitä jugend-tyylisiä rakennuksia, joiden sisäpihoille on muodostunut kivoja pieniä aukioita. Täällä on erilaisia putiikkeja ja gallerioita - sekä tietenkin yksi monista Ampelman-kaupoista.


 
Lähellä televisiotornia sijaitsee myös kaupungin raatihuone ja sen lähellä taas Nikolaiviertel-niminen alue. Sen keskellä on Nikolaikirche, joka on Berliinin vanhin kirkko. Alueen rakennukset ovat tavallaan kaupungin vanhimpia. Tavallaan, sillä toki nekin tuhoutuivat toisessa maailmansodassa. Ne kuitenkin rakennettiin uudelleen 1970-80-luvuilla näyttämään keskiaikaisilta. Sitähän se monissa muissakin saksalaiskaupungeissa on. Tällä alueella on pieniä mukavia kahviloita, ravintoloita ja erilaisia, lähinnä matkamuistokauppoja.
 
 
Korkean rakennuksen huipulla on näköalatasanne, Panoramapunkt. Etualalla Euroopan vanhin liikennevalo entisöitynä.

1920-luvulla Berliinin vilkkain aukio oli Potsdamer Platz. Liikenne oli jopa niin vilkasta, että sinne tehtiin vuonna 1924 Euroopan ensimmäinen liikennevalo, joka vieläkin on aukiolla kunnostettuna. Sota tuhosi koko aukion ja myöhemmin muuri halkoi sen. 1990-luvulta lähtien alkoi huima jälleenrakentaminen ja alueelta löytyykin useita moderneja liiketaloja. Potzdamer Platzilla kävimme muuten Panoramapunktissa ihailemassa laajan kaupungin maisemia. Korkean pilvenpiirtäjän huipulle nousee Euroopan nopein hissi, joka hetkessä vie 96 metrin korkeudessa olevalle näköalatasanteelle.
Näköalatasanteelta näkymä kohti vanhaa Tempelhofin lentokenttää.
Näköalatasanteelta kohti Alexanderplatzia. Tuota televisiotornin ristinmuotoista heijastumaa kutsutaan muuten paavin kostoksi. TV-torni kun oli DDR:n puolella, jossa ei uskontoa juurikaan hyväksytty.
Alueelta löytyy tietenkin myös kauppoja ja kauppakeskuksia. Suurimmat ovat Mall of Berlin sekä Arkaden. Kauppaa, kahvilaa, ravintolaa, liukuportaita - niin ja vessoja. Vinkkinä muuten, että kannattaa varata 50 sentin kolikoita, sillä eri kaupoissa ja kauppakeskuksissa kyllä on todella hyvin vessoja ja tapana on antaa siistijänaisille käynnistä juuri se 50 senttinen.

Länsi-Berliinin keskustana voidaan pitää Kurfürstendamin aluetta. Ja täältä, jos jostain löytyy sitten shoppailijalle katseltavaa. Alueella on useampiakin ostoskatuja. Berliinin eläintarhan pysäkiltä kannattaa aloittaa alueeseen tutustuminen (juuri se alue, joka nyt yleisurheilun EM-kisojen aikana on ollut paljon näkyvillä).
 
 

KaDeWe-tavaratalo on Euroopan suurimpia. Kaupassa kannattaa käydä edes katselemassa, ainakin elintarvikeosastolla! 

Muita alueen kauppakeskuksia ovat mm. Europa-center sekä vähän eri konseptilla rakennettu uusi Bikini-Berlin, jonka kahvilan ikkunasta voi muuten seurata viereisen eläintarhan apinatarhaa.

Ja koska postauksesta nyt tuli näinkin pitkä, niin lisätään vielä yksi vinkki. Torstai-ilaisin Kreutzbergin kaupunginosassa sijaitsevassa kauppahallissa vietetään aina Street Food torstaita. Illan aikana voi eri kojuista ostaa joko suolaista tai makeaa syötävää. Tapahtuma taitaa olla aika suosittu, joten tungokseen kannattaa varautua.


Ensi kerralla sitten ehkä jotain muuta kuin ostoksia!
Seuraa Facebookia, niin tiedät, mitä voisi olla odotettavissa.

Kommentit

  1. Vaikka monta maata on tullut kierrettyä, en ole koskaan käynyt Saksassa! Pitää kyllä ehdottomasti käydä siellä joskus vaikka viikonloppureissulla. Street food torstai kuulostaa taivaalliselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, Saksa on aikamoinen matkailumaa. Itse tullut kierreltyä siellä todella paljon, pääasiassa automatkoilla. Nyt kuitenkin oltiin lentämällä.

      Poista
  2. Berliini on kyllä varmaan hyvä shoppailukaupunki, jos shoppailu innostaa - ja monia teinejähän innostaa. Itsekin päädyin tekemään toukokuussa tuossa kaupungissa pari ostosta, vaikka yhdeksällä matkalla kymmenestä en osta yhtään mitään jääkaappimagneettia lukuunottamatta (jos uusi maa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, minä yritän ostaa sen yhden joukuusenkoristeen aina matkalta. Niin myös Berliinistä.

      Poista
    2. KaDeWe-tavaratalosta tuli ostettua nyt heinäkuussa kolmet housut, kengät ja paitoja. Ihan älyttömän hyvä valikoima tällaiselle vähän "rouvamaiselle" naiselle, jolla on pyöreä pylly ja leveät lanteet. Jopa mies innostui shoppaamaan, mitä ei yleensä tee koskaan. Ja tosiaan se ruokapuoli oli kyllä kiva paikka kierrellä. Tuli sieltäkin ostettua jotain lounas evästä.

      Poista
    3. Saksalaisten vaatemallistot ovat kyllä siitä mukavia, että vähän eri kokoisillekin löytyy vaatetta.

      Poista
  3. En tiennyt, että tuo on nopein hissi Euroopassa. Meillä on hissin modernisointi tulossa kotipaikan kauppakeskuksessa, saisikohan siitäkin yhtä nopean. ;) Kiva lukea näitä kokemuksia. Berliinissä emme ole käyneet, mutta haaveena olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara kommetistasi, Berliinissä riittäisi katsottavaa moneen matkaan

      Poista
  4. Varmasti jännittävä tuo hissi, kuinkahan usein siihen tehdään hissihuolto. Itseäni aina pelottaa nuo, jotka menevät nopeasti tai korkealle. Etenkin, jos tuntuu että se rakennus heiluu yhtään, kuten näissä on varmasti tapana. Paljon ilmeisesti on nähtävää tuolla. Me aikoinaan olemme vain Hannoverissa käyneet.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti