Kansallismuseossa vietettiin viime viikolla Suomen syntymäpäivien etkoja uuden perusnäyttelyn avajaisten merkeissä. Varmaan tuhatpäinen
avajaisten vierasjoukko sai tutustua Suomen tarinaan. Eli itsenäisyyden ajan historian
osuuteen museon perusnäyttelyssä, joka nyt siis on uusittu.
|
Näyttelyn avajaisissa puhui mm. Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila. |
Näyttelyn
tekijäjoukoissa ovat olleet mm. Kaarina Hazard ja Teemu Keskisarja. Mukana tiimissä
on ollut myös mm. elokuvaohjaaja ja lavastaja. Näyttelyssä edetään osittain kronologisesti,
osittain teemoittain. Kaikki alkaa sortokaudesta ja heti alkuun kävijä saa nähtäväksi Eugen Schaumanin paidan, joka hänellä oli päällään ampuessaan ensin Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä. En keksi, miten digitaalisesti voisi tuoda saman tunteen, kuin katsomalla aitoa historiallista esinettä. Aidoilla esineillä on todellakin arvonsa.
Tarinaa kertomaan onkin valittu yksittäisiä esineitä, joiden
avulla Suomen ja suomalaisten tarinaa kerrotaan. On elokuvia, valokuvia,
musiikkia ja erilaisia digisovelluksia.
Eugen Schaumanilla oli päällään kun hän ampui Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä.
Suomen tarinan ohella luonnollisesti käsitellään
suomalaisuutta. Ehkä näyttelyn hienoin seinä olikin se, jossa oli ripustettuna koulujen veistotunnilla
kautta vuosikymmenten väkerrettyjen löylykauhojen rivistö. Sitä saattoi ihailla istuen saunan lauteilla. Ehkä näyttelyn suosituin valokuvauspiste, ainakin ulkomaalaisten vieraiden osalta.
Näyttelyssä on
mielestäni siirrytty jo sille tasolle, mistä erityisesti pidän. Enää ei mennä kokeellisuus
ja digitaalisuus edellä. Aidot esineet ja valokuvat ovat tärkeintä, niitä toki ”väritetään”
erilaisilla teknisillä jipoilla, mutta Paina tästä! ei enää ole näyttelyn
tärkein juttu.
Muutamia hauskoja oivalluksiakin oli. Huone, jossa kerrottiin
Suomen presidenteistä näytti ensisilmäyksellä tylsältä. Ja miksi samassa
huoneessa mustavalkoisten presidenttien kehystettyjen valokuvien joukossa
pyörii karusellissa Arabian astioita? Tarkemmin katsoessa presidentitkin
alkoivat ilmeillä ja ne kahvikupitkin sitten olivat kotoisin Tamminiemestä. Ja yhteen kehykseen
olisi voinut saada vaikka sen oman kuvansa, sen, jonka tekstinä oli ”Tulevaisuuden
presidentti”. Avajaisissa samaa tahtia näyttelyä kiertänyt eräs nykyinen
presidenttiehdokas olisi kyllä saanut pisteet seurueeltamme, jos olisi
uskaltautunut kuvauskoppiin. Väyrynen varmaan olisi kyllä mennyt…
|
Tunnistatko kenen lasit? |
Jotenkin koskettava huone oli sekin, jossa kuvin ja tekstein kerrottiin 1990-luvun Suomesta. Juuri sen, jolloin me perustimme omaa perhettämme kaupungissa, jossa oli Suomen korkein työttömyysprosentti. Koskettavia kuvia ja tarinoita.
|
Äitiyspakkaus vuodelta 1993. |
|
Anne Pohtamon Miss Universum -kruunu ja Annikki Tähden kultalevy - nekin osa Suomen tarinaa. |
Suomen tarina on siis osa
Kansallismuseon perusnäyttelyä ja on siis esillä useamman vuoden ajan.
Seuraa blogia myös
Facebookissa!
Olipas kiva postus.
VastaaPoistaKiitos Hannele palautteestasi!
PoistaKiitos mukavasta kirjoituksesta: houkuttelee käymään näyttelyssä!
VastaaPoistaKiitos palautteestasi, kannattaa poiketa :-)
Poista