Wäinöä Wäiskissä

Turun kaupungin omistama Wäinö Aaltosen museo (Lue:Wäiski) on aina ollut yksi suosikkimuseoistani. Ehkä siksi, että se nyt on tuossa Turussa, jossa tulee käytyä usein ja jossa jollain lailla tuli jokunen vuosi asuttuakin. Mutta sen lisäksi jotenkin se museon 1960-luvun arkkitehtuuri viehättää. Toki museon näyttelyt ovat yleensä olleet se syy, miksi museossa olen vieraillut. Ja onhan siellä myös hyvä kahvila, jonka seinässä olevaa akvaariota tuli jo lapsena ihailtua.
 
Wäinö Aaltosen museon peruskokoelma koostuu Turun kaupungin taidekokoelmasta, jossa on mukana laaja kokoelma juuri Wäinö Aaltosen töitä. Näyttelytoiminta keskittyy pääasiassa moderniin taiteeseen.
Tanssijatar, 1928, patinoitu pronssi. Taustalla Ruskea tanssi, 1927, valmistunut 1940-50-luvulla. Öljy ja hiili kankaalle.
Museorakennus on siis ikätoverini. Ja juhlavuoden kunniaksi siellä on nyt esillä näyttely, joka sopii niin rakennuksen 50-vuotisnäyttelyksi, kuin yhdeksi Suomi 100-vuotta juhlavuoden näyttelyksi. Näyttely Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata esittelee museon nimeä kantavan Wäinö Aaltosen taidetta.


Wäinö Aaltonen (1894–1966) oli yksi Suomen itsenäisyyden alkuvuosien merkittäviä taiteilijoita. Moni tuntee ainakin Paavo Nurmen patsaan, Eduskuntatalon tai Tampereen Hämeensillan veistokset. 
Wäinö Aaltonen oli räätäliperheestä arvostetuksi taiteilijaksi noussut henkilö, jonka tarinaa hyödynnettiin osana kansakunnan identiteetin luomisessa.
Tunnelma konsertissa II, 1950-luku, öljy.
Näyttely peilaa siis Suomen itsenäisyyden alkuaikoja Aaltosen taiteen kautta. Näyttelyssä oli vielä viime viikonloppuun saakka esillä myös alkuperäiset kullatut Eduskuntatalon patsaat, jotka nyt jo ovat palautuneet takaisin pääkaupunkiin. Aaltonen teki uuteen Eduskuntataloon 1930-luvun alussa veistokset: Usko, Sadonkorjuu, Raivaaja, Henkinen työ ja Tulevaisuus. Suunnitelmissa oli, että veistokset olisivat olleet kullattua pronssia. Rahanpuutteen vuoksi ne tehtiin kuitenkin kipsistä. Veistokset laitettiin paikoilleen täysistuntosaliin vuonna 1932. Vuonna 1968 veistokset vihdoin valettiin pronssista, tosin niitä ei kullattu. Alkuperäiset kipsiveistokset siirrettiin tuolloin Wäinö Aaltosen museon kokoelmiin, josta ne siis taas siirrettiin Eduskuntataloon.


 
Raivaaja, 1930-32, kullattu kipsi
 Näyttely oli aika perinteinen, joka minulle tarkoittaa pelkästään positiivista. Sen kiertämällä sai kyllä aika hyvän kuvan miehestä nimeltä Wäinö Aaltonen. Esillä oli kirjeitä, luonnoksia, grafiikkaa, maalauksia, mitalitaidetta ja veistoksia. 
Kubistinen Aleksis Kivi, 1930, patinoitu pronssi.
Suomalaisuuteen ja sen historiaan vahvasti liittyvä näyttely on esillä 7.5.2017 saakka.
Lepäävä urheilija, 1920-luku, punaliitu, hiili ja pastelli paperille.
Seuraa blogia myös Facebookissa.



Kommentit

  1. Tuo(kin) museo Turussa on vielä käymättä. Se lienee ainakin seuraavan Turku-visiitin matkalistallla.Itse en ole hirmuinen Wäinö Aaltosen fani, mutta jotkin työt kolahtavat. Kuten Runotar Joensuun taidemuseossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti