tiistai 7. maaliskuuta 2017

Vanhat valokuvat

Tämä kirjoitus on nyt sama, jonka kirjoitin Uudenkaupungin Sanomien Täst vinkkelist -kolumniin. Nyt vain kuvitettuna.
 
”Paljon tuttuja kasvoja menneisyydestäin, nimiä vain koitin kaivaa mielestäin…” toteaa Tero Vaara tutussa Valokuvia-kappaleessaan. Vanhoissa valokuvissa on jotain maagista. Niiden avulla muistuu mieleen asioita, joita luuli jo unohtaneensa. Itse olen saanut tehdä töitä varmaankin tämän kaupungin laajimman Uuteenkaupunkiin liittyvän valokuvakokoelman kanssa. Vuosikymmenten aikana on ollut ilo jakaa museon arkistosta valokuvia kaupunkilaisten ihailtavaksi. Kuvia on ollut näkyvissä paitsi museon omissa näyttelyissä ja julkaisuissa, myös lukemattomissa kirjoissa, lehdissä, näyteikkunoissa, ravintolasaleissa tai vaikka tämän lehden sanaristikoissa. Viime vuosina myös monissa eri sosiaalisen median kanavissa. Vanhat valokuva-arkistot ovat kyllä varsinaisia aarteita.
Valokuvat nostavat mieleen muistoja ja tarinoita niin paikoista, ihmisistä kuin tapahtumistakin. Miten muoti saattoikaan olla tuollaista? Oliko tuossa todellakin tuollainen kauppa? Ai niin, Alinenkatu oli kaksisuuntainen! Näitä tarinoita on viime aikoina saanut lukea monessakin eri paikassa. Juhlavuoden johdosta avautui yhteisöllinen 400tarinaa –niminen nettisivu, jonne kaupunkilaiset ovat kirjoittaneet erilaisia tarinoita, jotka liittyvät Uuteenkaupunkiin. Tarinaan liittyy usein jokin valokuva. Tähän mennessä olemme voineet lukea tarinoita mm. vuoden 1956 yleislakosta, Uudenkaupungin ensimmäisestä poliisiautosta, ensikosketuksesta uuteen kotikaupunkiin jne. Nettisivujen lisäksi näitä tarinoita voi seurata Facebookista. Jokainen voi myös itse osallistua omalla tarinallaan. Vuoden aikana tarinoita jaetaan jopa se 400.
Noin kuukausi sitten yksityishenkilö perusti Facebookiin ryhmän ”Vanhoja kuvia Uudestakaupungista”. Ryhmä sai lyhyessä ajassa huikean suosion. Tätä kirjoittaessa ryhmässä on yli 4000 seuraajaa. Ryhmän ideana on jakaa omia vanhoja valokuvia, jotka liittyvät Uuteenkaupunkiin. Nämä kuvat herättävät muistoja, kysymyksiä ja tarinoita. Vaikka itsekin olen nähnyt tuhansia ja taas tuhansia kuvia kotikaupungistani, on ryhmässä jaettu joitakin todellisia helmiä. Hienoa, että aina on ollut joukossa meitä, jotka kannamme kameraa mukanamme. Niin Tuokilan talon minidiscossa kuin vaikka Ruokolanjärven jäänsahauksessakin. Ryhmän innostus on paisunut ja valokuvien lisäksi ryhmässä jaetaan nyt jo vähän kaikkea taideteoksista lehtileikkeisiin. Yhtä kaikki, tarinat ja muistot kiehtovat.
Meidän perheessämme on aina otettu valokuvia. Ja onneksi ne ovat myös säilyneet. Sain muutama viikko sitten isältäni muistitikun täynnä lapsuudenkuviani. Hän oli digitoinut vanhoja dia- ja paperikuviaan. Nämä tuhannet lapsuusajan valokuvat ovat todellisia aarteita. Toivon todella, että tästäkin ajasta, jossa valokuvia näpsitään enemmän kuin koskaan, jää jotain jäljelle. Muistakaa tallentaa kännykkäkamerakuviannekin sellaiseen muotoon, että vielä teidän lapsenne ja lapsenlapsenne voivat niiden avulla muistella lapsuuttaan ja tätä aikaa ja elämää Uudessakaupungissa. Valokuvien voima on uskomaton.
 
 


Kaikki nämä kuvat ovat isäni ottamia, kotialbumista tallennettuja.

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu. Jo pelkät kuvat veivät samantien omiin muistoihin, vaikka ne eivät samaan paikkaan liitykään. Myös meillä isäni kuvasi paljon ja minä jatkanut perinnettä. Mieheni on jaksanut ottaa kaikista tärkeistä digikuvista paperiversiot, joten meillä on arkistomapeittain kuvia katseltaviksi vanhojen paperikuvien lisäksi. Olemme myös digitoineet mittavan diakokoelman karsien kylläkin. Lapset etsivät aina silloin tällöin kotona käydessään jotain kuvaa ja lastelapsille voi kertoa kuvien avulla heidän juuristaan nyt, kun myös vanhempiemme kuva-aarteet ovat siirtyneet meille. Hauskaa jatkoa kuvien parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. On todellakin arvokasta, että kuvat ovat säilyneet.

      Poista