Sikses kiva paikka

Turkulainen Aboa Vetus & Ars Nova –museo oli lauantaina kutsunut alueen bloggaajia tutustumaan toimintaansa. Minutkin oli laskettu ihan ”oikeiden” bloggaajien joukkoon. Museotäti sinne lifestyle-asiantuntijoiden joukkoon! Mutta kannatti lähteä, oli oikein virkistävä aamupäivä.  Kuva: Jari Nieminen, Aboa Vetus & Ars Nova Päivä alkoi herkullisella M Kitchen & Cafén brunssilla. Olen ennenkin käynyt museon ihanassa kahvilassa viiknloppubrunssilla. Sen ainoa heikko puoli on se, että siellä tulee aina syötyä liikaa. Muutenkin kahvila on todella viehättävä. Ei vähiten siksi, että sen tiloissa on se yhden suosikkitaiteiloistani Niki de Saint-Phallen värikäs veistos. Brunssin jälkeen saimme osallistua museon taideohjaaja Elli Liipon vetämille minuuttitaidetreffeille taidenäyttelytiloissa. Ihan hauska keskusteleva taideopastustapa, jolla ryhmä saatiin aika mukavasti keskustelemaan näyttelyn teoksista. Taidetreffeillä täytimme ensin leikkimielisen treffiloma...

Turun kaupungin omistama Wäinö Aaltosen museo (Lue:Wäiski) on aina ollut yksi suosikkimuseoistani. Ehkä siksi, että se nyt on tuossa Turussa, jossa tulee käytyä usein ja jossa jollain lailla tuli jokunen vuosi asuttuakin. Mutta sen lisäksi jotenkin se museon 1960-luvun arkkitehtuuri viehättää. Toki museon näyttelyt ovat yleensä olleet se syy, miksi museossa olen vieraillut. Ja onhan siellä myös hyvä kahvila, jonka seinässä olevaa akvaariota tuli jo lapsena ihailtua.   Wäinö Aaltosen museon peruskokoelma koostuu Turun kaupungin taidekokoelmasta, jossa on mukana laaja kokoelma juuri Wäinö Aaltosen töitä. Näyttelytoiminta keskittyy pääasiassa moderniin taiteeseen. Tanssijatar, 1928, patinoitu pronssi. Taustalla Ruskea tanssi, 1927, valmistunut 1940-50-luvulla. Öljy ja hiili kankaalle. Museorakennus on siis ikätoverini. Ja juhlavuoden kunniaksi siellä on nyt esillä näyttely, joka sopii niin rakennuksen 50-vuotisnäyttelyksi, kuin yhdeksi Suomi 100-vuotta juhlavuoden näyttelyks...

Tämä kirjoitus on nyt sama, jonka kirjoitin Uudenkaupungin Sanomien Täst vinkkelist -kolumniin . Nyt vain kuvitettuna.   ”Paljon tuttuja kasvoja menneisyydestäin, nimiä vain koitin kaivaa mielestäin…” toteaa Tero Vaara tutussa Valokuvia-kappaleessaan. Vanhoissa valokuvissa on jotain maagista. Niiden avulla muistuu mieleen asioita, joita luuli jo unohtaneensa. Itse olen saanut tehdä töitä varmaankin tämän kaupungin laajimman Uuteenkaupunkiin liittyvän valokuvakokoelman kanssa. Vuosikymmenten aikana on ollut ilo jakaa museon arkistosta valokuvia kaupunkilaisten ihailtavaksi. Kuvia on ollut näkyvissä paitsi museon omissa näyttelyissä ja julkaisuissa, myös lukemattomissa kirjoissa, lehdissä, näyteikkunoissa, ravintolasaleissa tai vaikka tämän lehden sanaristikoissa. Viime vuosina myös monissa eri sosiaalisen median kanavissa. Vanhat valokuva-arkistot ovat kyllä varsinaisia aarteita. Valokuvat nostavat mieleen muistoja ja tarinoita niin paikoista, ihmisistä kuin tapahtumistakin...