Muistatteko vielä mikä oli Interrail?


Niin, tai onhan se Interrail-lippu vieläkin olemassa. Mutta matkustustavasta on tainnut tulla ennemminkin aktiivisten senioreiden tapa muistella nuoruuttaan kuin nuorten tapa nähdä ihan oikeasti maailmaa.
 
Omasta  ainoasta Interrail-matkastani tulee kuluneeksi kolme vuosikymmentä. Kun ylioppilaskirjoitukset olivat huhtikuun alussa ohi, oli aika lähteä omalle matkalle Eurooppaan. Se oli aikaa, jolloin kotikaupungista pääsi vielä junalla Turkuun. Turusta kansipaikoin laivalla Tukholmaan ja sieltä sitten eteenpäin. Passia piti näyttää vähän väliä, joka maassa oli oma raha, mukaan piti ottaa matkashekkejä koko kuukauden edestä, yhteys kotiväkeen pidettiin positkorteilla (toki nekin tulivat lakon johdosta perille vasta oman kotiintulon jälkeen) tai muutamalla rautatieasemalta soitetulla kolikkopuhelulla. Rinkassa oli Euroopan retkeilymajaopas ja -kartta sekä iso kasa matkaesitteitä ja karttoja, joita talven aikana oli tilattu eri valtioiden matkailutoimistoista.
Oli selvää, että tekisin matkan yksin. Saisin itse päättää, minne menen ja missä vierailen. Oma matkareittini taisikin olla normaalista poikkeava. En käynyt Pariisissa tai Roomassa, kuten monet tuohon aikaan. Kiertelin ennemminkin "sivuraiteilla". Aika vähäisin tiedoin sitä silti reissuun lähti. Junassakaan en ollut tainnut matkustaa Uudenkaupungin ja Turun väliä enempää. Mutta siinä sitä sitten oppi - niin junassa istumista kuin retkeilymajojen käyttäytyimistapojakin.
Ensimmäinen kohteeni oli Hollanti - totta kai. Vincent van Goghin kotimaa. Vierailin kirjeenvaihtokaverini Gean luona. Niin, muistatteko vielä, miten joskus maailmankuvaa avarrettiin hankkimalla niitä ulkolaisia kirjekavereita? Olin käynyt ensimmäisen kerran Gean luona jo kolme vuotta aikaisemmin ja Gea oli seuraavana vuonna vieraillut meillä. Nyt kiertelin hänen kanssaan Amsterdamissa muutaman päivän.

Matkareittiin kuului myös mm. Luxembourg. Syynä oli varmaan ainoastaan se, että maa kiinnosti, sillä olin jo vuosia kuunnellut Radio Luxembourgista musiikkia. Katsokaas se oli siihen aikaan, kun ainoa hittimusiikkia lähettävä radio-ohjelma oli Nuorten sävellahja ja Ungdomens gåva in toner. Kaupunki olikin ihan viehättävä ja mieleen jäi mm. ihan mukava retkeilymaja ja se, että sain seurata Hollannin kuninkaallisten vierailua paikallisten luona. Ajelivat pitkin kaupunkia vilkuttaen...
Alpit ja Sveitsi olivat myös aina kiinnostaneet. Siksi siis seuraavaksi Basel ja Lüzern. Niistä jäikin mukavat muistot mieleeni. Kevät oli jo pitkällä, kirsikkapuut kukkivat ihanassa Lüzernissa - ja heinänuha yllätti minut. Baselissa tapasin suomalaisen Teijan, joka oli kaupungissa töissä ja hänen kanssaan pääsin vierailemaan sveitsiläisillä kello- ja jalokivimessuilla. Taisin erottautua vaatetukseltani messujen muista vieraista aika tavalla.
Koska lapsuuden (ja varmaan vieläkin) paras elokuva oli Sound of Music, piti matkareitti suunnata myös Itävaltaan ja Saltzburgiin. Eikä sekään pettänyt.
Huhtikuun lopulla tein pienen poikkeuksen Interrail-maista. Silloinen Tsekkoslovakia ei kuulunut tuohon aikaan maihin, joissa kortti olisi käynyt. Olin kuitenkin sopinut, että vierailen yhden kirjeenvaihtokaverini luona silloisessa Karlovy Varyssa - eli entisessä kylpyläkaupunki Karlsbadissa. Sekin oli kokemus. Asuin Magdan ja Karelin luona tsekkoslovakialaisessa lähiössä ja jouduin päivittäin ilmoittautumaan jossain paikallisessa toimistossa ja vaihtamaan tietyn määrän paikallista valuuttaa. Vappukin tuli ja kaupunki koristautui lipuin ja kukkasin. Vappuna kävimme myös Prahassa. Eniten tuosta viikosta jäi kuitenkin mieleeni se, että sinä aikana tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Kaupunki oli lähellä Saksan rajaa ja siellä pystyi jotenkuten katsomaan mustavalkotelevisiosta saksalaisia uutisia. Niistä sitten koitimme saada selvää, että mitä oli tapahtunut.
Vappuvalmisteluja Karlovy Varyssa
Tsekkoslovakiasta Saksan puolelle pääseminen otti vähän koville. Rajatarkastukset olivat mittavat, mutta niin vaan päästivät junaan. Sen jälkeen olikin enää kotimatka Saksan, Tanskan ja Ruotsin poikki Turkuun. Oli kyllä muistorikas ja kasvattava matka!
Ei ollut selfiekeppejä, mutta pari kuvaa sentään on minustakin matkan aikana. Tämä itse kameralla junassa otettu.

Kommentit

  1. Oi niit aikoja, mielenkiintoinen reitti, kiva kun et käynyt tavanomaisia paikkoja kiertelemässä. Rohkea olet ollut kun yksin menit. Me kyl käytiin Pariisissa ja Venetsiassa, mutta myös Arlesissa ;) Kaikkein parhaiten kyl jäi myös mieleen alppimaisema kun juna odottelee vastaantulevaa ja lehmänkellot kilkattaa ja aukioleva ikkuna tuo raikkaan vuoristoilman ikkunasta sisään. Käytiin myös KÄVELLEN Itävallan rajalla, ihan vaan hakemassa leima passiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, Arles! Siellä tuli myöhemmin sit pari kertaa käytyä - autolla.

      Poista
    2. Näin vähän aavistelin, että sinulle tuttu paikka! :D

      Poista
  2. Hieno tarina ja varmasti hieno matkakin. Olitpa rohkea, kun yksin uskaltauduit seikkailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, tuntuiko se silloin rohkealta. Nyt saman ikäisen äitinä kyllä vähän kauhistuttaisi, mutta kannustaisin kuitenkin lähtemään.

      Poista
  3. Olin liian vanha saamaan Interrail passia. Vasta vuodesta 1988 olisin minäkin saanut sellaisen, mutta silloin olin jo 39-40v.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuvasarja Interrail-kortista. Yksi interrail porukassa tuli tehtyä, sen jälkeen matkailin pari kertaa itsekseni Interrail-kortilla työleirille. Toinen työleiri oli Mariánské Láznessa eli Marienbadissa. Meinasin sotkeutua Tsekkoslovakiaan, kun viimeisillä rahoilla ostin vääränlaisen junalipun ja Interrail-korttihan kävi vasta Saksan puolella. Kyllä oli matkailu ennen paljon jännittävämpää, ihan olit omillasi matkan aikana... Kiitos muistoistasi, jotka saivat minut aivan nostalgian valtaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku juttu siinä Tsekkoslovakiassa oli. Rajajutut oli kyllä todella hankalia mennen tullen. Nostalgia on aika kivaa...

      Poista

Lähetä kommentti