Ihan kuin Downton Abbeyssa - nukkekoteja Turussa

Minä en omistanut lapsena nukkekotia, ei siinä, että olisin sitä halunnutkaan. Mutta monella on ollut. Ja moni harrastaa nukkekoteja myös aikuisena. Ei siis ihme, että turkulaisessa Aboa Vetus & Ars Nova -museossa on ollut vilskettä. Turkulaista keskiaikaa ja kuvataidetta esittelevässä museossa on nimittäin esillä 12 erilaista nukkekotia sisustuksineen lontoolaisesta Victoria and Albert Museum of Childhoodista.

Vanhin näyttelyssä olevista nukkekodeista, tai oikeastaan nukkekaapeista, on uskomattomat yli 300 vuotta vanha, uusin 2000-luvun alusta. 
Amy Miles' House -nukkekoti, Englanti, 1890. Kuva © Victoria and Albert Museum, London.
Amy Milesin nukkekodin piirustussalonki, Englanti, 1890. Kuva © Victoria and Albert Museum, London.
Näyttelyssä edetään vanhimmista nukkekodeista uudempiin. Samalla kävijä voi seinien teksteistä lukea tietoja englantilaisen asumiskulttuurin historiasta ja sen kehittymisestä. Talot kertovat omalla tavallaan myös eri yhteiskuntaluokkien elämästä. Monesta nukkekodista löytyykin "kahden kerroksen väkeä" ja voi sieltä hyvin bongata myös omat Downton Abbey-esimerkkinsäkin. Esillä olevan nukkekodin yhteydessä voi kuunnella englanninkielistä selostusta nukkekodin asukkaan kertomana. Saman tiedon voi lukea myös suomeksi.


Tämä näyttely oli selvästi houkutellut perheet kolmessa polvessa museoon. Pienimmille suurinta huvia oli valonappuloiden painaminen ja isoäidit ja -isät kertoivat vähän vanhemmille lapsille omia muistojaan ja tarinoitaan. Aika hyvä aihe siis saada uusia näyttelyvieraita (keskiajasta kertovaan) museoon!

Pieneksi ongelmaksi voi toki muodostua se, että museovieraita on liikaa. Tämän tyylisiä näyttelyesineitä kun pitää päästä katselemaan ja tutkimaan aika läheltä ja jos paikkaansa vitriinin edessä joutuu liikaa jonottamaan, saattaa kiinnostus lopahtaa. Toisaalta, aika pieni ongelma kuitenkin suomalaisessa museonäyttelyssä. Lapsivieraat oli museossa jälleen huomioitu hienosti. Houkutteleva leikkinurkkaus tyylikkäine astioineen ja roolivaatteineen.
Näyttely oli tyylikäs ja ei todellakaan voinut olla miettimättä sitä, että miten kaikki pienimmätkin nukkekotikeittiön astiat on pakattu Lontoossa, kuljetettu ja taas purettu ja aseteltu paikoilleen Turussa. Yksittäisessä nukkekodissa saattaa olla jopa yli 300 esinettä. Sitä näkymätöntä museotyötä.

Omat suosikkini ovat tässä. John Killer lahjoitti tämän itämaistyylisen nukkekotikaapin vaimolleen ja tyttärilleen 1840-luvulla, jotta nämä voivat säilyttää siinä pienoismallikokoelmansa.
Killer Cabinet -nukkekoti, Englanti, 1835–1838. Kuva © Victoria and Albert Museum, London.
Ja sitten tämä ehdoton suosikkini. Tyylikäs funkishuvila 1930-luvulta. Valkoisen, vuonna 1935 valmistuneen Whiteladies house -kodin valmisti taiteilija Moray Thomas.
Whiteladies House, Moray Thomas, Englanti, 1935. Kuva © Victoria and Albert Museum, London

Eikä sitä muuta museotakaan kannata jättää katsastamatta. Taidenäyttelypuolella oli nyt esillä Matti Koivurinnan säätiön kokoelman omia töitä. Täällä oli rauhallista, seurueen toinen saattoi ihailla taidetta  - ja toinen tutkia ikkunanpokia. Lisäksi museon Aula-kahvilasta on tullut turkulaisten (ja meidän) suosima mukava lounaskahvila.
Taustalla Jan-Erik Anderssonin teos "Romanttinen maalari Caspar David Friedrich istuen jäävuoren päällä, yrittää vangita maagista kolmiota kankaallensa, heitettyään maalauksensa "Toivo-laivan haaksirikko" 1821 jääkymään veteen"
1986, sekatekniikka.

NUKKEKOTEJA Lontoon Victoria and Albert Museum of Childhoodin kokoelmasta Aboa Vetus & Ars Nova -museossa 10.4.2016 saakka.



Kommentit

  1. Noita nukkekoteja ei ole hetkessä rakennettu. Onkohan lapset saaneet noilla leikkiä? Itselläni ei ollut nukkekotia, olisin ehkä halunnut. Sitten kun olin ekassa oikeassa työpaikassa, ostin nukkekodin 15 vuotta nuoremmalle siskolleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisivat nämä vanhimmat olla lähinnä talon rouvien harrastusta ja tietynlaisia statushuonekaluja tavallaan. Varmaan 1900-luvulta lähtien sitten jo lastenkin nukkekoteja.

      Poista
  2. Onpa herttainen kokonaisuus kaikkea nättiä! Itsekään en ole ollut suuri nukkekotien kuluttaja, mutta barbeille askartelin nuorempana kaikenlaista, huonekaluja ja esineitä. Joten kyllä tuo näyttely voisi vedota hyvinkin. On varmasti paljon yksityiskohtia tutkittaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen "takuuvarma" - mutta silti laadukas - näyttely.

      Poista
  3. Näyttely oli tosiaan oikein hieno, kuten myös koko museo. Siellä kävin minäkin peräti kahteen otteeseen joulun ajan välipäivinä. Lapsenlapsia oli kaksi pientä miehenalkua mukana kummallakin kerralla. Kaikki neljä poikaa olisivat viihtyneet siellä vaikka kuinka kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikin puolin tosi mukava museokokonaisuus!

      Poista

Lähetä kommentti