Rakkautta, romantiikkaa sekä ilon puutarhaa Harjavallassa

Viime aikoina on vähän sattumalta tullut käytyä naivistisen taiteen näyttelyissä. Joku tuolla somessa jo kyselikin, että tykkäänkö oikeasti naivismista? Piti miettiä ennen vastaamista. Olen tosiaan koko ikäni tottunut käymään kaikenlaisissa taidenäyttelyissä ja taidemuseoissa. Onhan minulla jotain suosikkitaiteilijoita ja suosikkityylejä. Mutta olen aikoja sitten lopettanut sen miettimisen, ymmärränkö teoksen, tai sen, mitä taiteilija on sitä tehdessä ajatellut. Olen siis vain nauttinut taiteesta. en väitä, että pitäisin kaikesta näkemästäni taiteesta, en suinkaan. Mutta monet näyttelyt ja monet teokset aiheuttavat minulle kuitenkin hyvää mieltä ja ainakin liikauttavat päässäni jotain tunnetiloja.

Rakkautta ja romantiikkaa -näyttelystä Emil Cedercreutzin museossa.
 

Siksi siis käyn niin perinteisen maalaustaiteen, kuvataiteen, modernin taiteen, abstraktin taiteen, naivismin tai vaikka ite-taiteen näyttelyissä. Sillä lähes joka näyttelyssä on ollut teoksia, joiden kokemisesta olen saanut hyvää mieltä. Ja se  on tärkeintä. Minua lisäksi kyllä kiinnostavat tarinat teosten taustalla. Myönnän arvostavani teoksia, joiden tekemisen näen vaatineen taiteilijalta vaivaa tai taitoa. Pidän myös siitä, että saan tietoa taiteilijasta ja hänen taustoistaan, sillä kyllähän se aina lisää myös sen teoksen tulkinnan ymmärtämistä, jos siis se on tarpeen.

Rakkautta ja romantiikkaa

Tämä siis taustaksi sille, että talvilomallani ajelin Harjavaltaan Emil Cedercreutzin museoon, jossa on nyt esillä kaksikin naivistisen taiteen näyttelyä. Toinen näyttelyistä esittelee teoksia Suomen Gallupin säätiön kokoelmista teemalla "Rakkautta ja romantiikkaa". Tämän näyttelyn ehkä antoisinta oli tieto suomalaisen naivistisen taiteen historiasta sekä juurikin se tieto, että tällainen kokoelma on olemassa, en ollut tällaisesta koskaan ennen kuullutkaan. 

Martti Innanen: Einari Kääriäinen soittaa haitaria Kheopsin pyramidin avajaisissa.

Amos Andersonin museossa 50 vuotta sitten, vuonna 1972 järjestetty näyttely Kuvia Suomesta sai aikaan naivismibuumin. Pari vuotta myöhemmin sai alkunsa Suomen Gallupin naivistisen taiteen kokoelma. Suomen Gallup Oy:n silloinen toimitusjohtaja Jouko Jokinen ihastui Martti Innasen maalaukseen Einari Kääriäinen soittaa haitaria Kheopsin pyramidin avajaisissa (teos on esillä tässä näyttelyssä). Tämän jälkeen yritys hankki satoja nimenomaan naivistisen taiteen teoksia kokoelmiinsa. Perusteluina oli, että ”huvin vuoksi” ja niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin viihdyttämiseksi. Nyt noin 600 teoksen kokoelma on Suomen Gallupin säätiön hallinnassa ja säätiön taideasiantuntija Seppo Salmi on kuratoinut tämän Harjavallan näyttelyn.

Näyttely sisältää noin kolmekymmentä teosta taiteilijoilta Anita Backlund, Håkan Brunberg, Annukka Grönlund, Anna-Liisa Hakkarainen, Pentti Happonen, Enni Id, Martti Innanen, Alice Kaira, Reijo Kivijärvi, Nikolai Lehto, Pirkko Lepistö, Jarkko Peltonen, Lea Pihkala, Anja Santala, Seija Toivola-Koski, Pertti Ylinen. 

Ilon puutarha

Museon toinen taidenäyttely olikin iloisen värikäs, jo ihan seinien väreiltäänkin. Tämä näyttely oli toteutunut museon ja taiteilija Seija Levannon yhteistyöllä. Mukana tässä näyttelyssä on 14 nyt naivistista taidetta tekevää suomalaista taiteilijaa. Näyttelyn taiteilijat ovat Kaarina Alsta, Margit Hakanen, Petra Heikkilä-Perkiö, Hannu Hirsivuori, Miia Ikimeri, Maija Kanerva, Minna Iso-Lähteenmäki, Matti A. Laine, Heli Laaksonen, Esa Leppänen, Seija Levanto, Raija Nokkala, Kikka Nyrén ja Aimo Vuorinen. Tässä näyttelyssä on positiivista, että jokaisesta taiteilijasta oli ihan perinteisellä paperilla esillä taustatietoja, jotka juurikin taustoittivat taiteilijan ja teosten tarinoita.

Tässä näyttelyssä sattui olemaan kolmekin taiteilijaa, joiden taustat liippaavat omaan kotikaupunkiini Uuteenkaupunkiin. Raija Nokkala, uusikaupunkilainen tunnettu naivistitaiteilija oli näyttelyssä mukana viidellä maalauksellaan (Raijan uskomaton Pilvilinna-taidetalo sijaitsee muuten Uudessakaupungissa).

Raija Nokkalan teokset näyttelyssä.
 
Maija Kanerva: Matkaan Pispalasta, 2019.

Maija Kanervan teoksiin olen tykästynyt niillä muutamalla kerralla, kun olen vieraillut Naivistit Iittalassa -näyttelyssä. Kanerva tekee etenkin linopiirroksia, aiheet ovat usein kissoja tai taloja. Etenkin Pispala-henkiset työt ovat sellaisia, joihin olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomioni. Uutta minulle sen sijaan oli se tieto, että Maija Kanervakin on kotoisin Uudestakaupungista. Tämä tieto selvisi juuri niistä taiteilijasta kertovista paperilapuista.

Maija Kanerva, Pispalan rinne, 2019.
 

Ja Heli Laaksosta nyt pidän uusikaunkilaisena tietenkin. Toki varmaan Laitila, Rauma ja Kodiksami ovat hänet myös omineet. Mutta ainakin saman koulun kasvatteja ollaan. Helin työt saavat kyllä hyvälle mielelle. Ihan samalla tavalla kuin monet hänen tekstinsäkin. Tykkäsin. 

Heli Laaksonen, Ilmaston lämenemise hyvä pual, 2021. (Heli huomasi tästä blogista, että olivat teosten nimet menneet väärin päin, joten siksi siis vielä tuo lappu tämän teoksen alla).

Heli Laaksonen,Pitkäks menny sukellus, 2022 (Heli huomasi tästä blogista, että olivat teosten nimet menneet väärin päin, joten siksi siis vielä tuo lappu tämän teoksen alla).

 Kaikkein eniten tässä näyttelyssä kuitenkin sykähdytti tämä Seija Levannon kolmiosainen työ "Ystävyys meitä yhdistää" vuodelta 2019. Levannon tekniikkana on silkki- ja akryylimaalaus. Teoksen pohjamaalin hän maalaa ensin raakasilkille, vasta sitten akryyliväreillä yksityiskohtaisemmin. Nämä yksityiskohdat on maalattu tarkoin pienin siveltimenvedoin.

Seija Levanto, Ystävyys meitä yhdistää, 2019.

Yksityiskohta teoksesta.


PS. Postauksen ensimmäinen kuva ei ole näyttelystä, mutta on kuitenkin Harjavallasta. Kannattaa poiketa Paratiisinpolun luontopolun lähtöpaikalle, voimalaitoksen padolle, jossa voi olla vaikka tuollainen näkymä.

Molemmat näyttelyt ovat esillä Emil Cedercreutzin museossa 10.7.2022 saakka.

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Olen miettinyt, että olisi kiva pitkästä aikaa käydä Cedercreuzin museossa. Ilon puutarha -näyttely vaikuttaa kiinnostavalta ja haluan päästä tutkimaan teoksia tarkemmin. Seija Levannon työ on jo tämän perusteella todella vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museossa kannattaa käydä kesällä, jolloin pääsee myös tutustumaan taiteilijakodin puolelle. Se on niin hieno!

      Poista

Lähetä kommentti