Talvituristina Pietarsaaressa

 
Mitä nähtävää tai koettavaa talvisessa pikkukaupungissa voisi näiden jouluvalojen lisäksi olla? 
 
Kävin ennen joulua ensimmäistä kertaa ikinä pienessä Pietarsaaressa ja olihan sielläkin katseltavaa, vaikka selkeästi puistoineen ja rantoineen kaupunki onkin enemmän kesäkaupunki. Myönnän, että vierailuni oli lyhyt, vain yön ja aamupäivän, enkä sitä juuri suunnitellut, joten tuli testattua, että mitä satunnainen matkailija tällä tavalla sai kaupungista irti.
 
Kaupunki on vanha, sen perusti kreivitär Ebba Brahe jo vuonna 1652 ja nimensä kaupunki sai kreivittären edesmenneen puolison Jacob de la Gardien mukaan - Jakobstad. Suomeksi nimi otettiin vanhasta suurpitäjä Pedersören nimestä. Tietoni kaupungista rajoittuivat ehkä siihen, että tiesin kaupungin olleet merkittävä merenkulkukaupunki ja muistin sen, että siellä oli säilynyt ainakin jonkinlainen vanha puutalokaupunginosa. No, molempiin seikkoihin törmäsin.
 
Talvisena (ja äärimmäisen liukkaana) aamuna lähdin tutustumaan kaupunkiin. Hotellin respasta (Pietarsaaren kaupunginhotelli) olivat kaikki paperiset kaupunkikartat tai esitteet loppuneet, joten piti turvautua kännykkään. Itse olen sen verran vanhan liiton turisteja, että haluaisin tutkia paperikarttaa. Etenkin, kun yhdessä kädessä pitää kameraa, niin kännykkäkartan käyttö on tämän ikäiselle (!) jo hieman haastavaa. Kaupungin turisti-info olisi avautunut vasta runsaan tunnin kuluttua, joten pakko se oli pärjätä.

Skata

Kohteena oli ensin se puutaloalue, Skata.
 
Skatan alueelle pääsi kävelemällä Koulupuiston läpi ja sitten upean Stenbergin tupakkatehtaan kellotornin viereisestä kaarikäytävästä.
 
Skatan alueella on noin 40 korttelia, jonne vanhimmat talot on rakennettu jo 1730-luvulla. Alue on säilynyt hyvin yhtenäisenä ja se suojeltiin kaavalla 1980-luvun alussa. Merikaupungin henki näkyy alueella niin ikkunakoristeissa kuin katujen nimissäkin. On Laivurikatua, Luotsikatua, Pursimiehenkatua, Satamakatua...
 
 
Etenkin näin joulua edeltävänä aikana oli kyllä hienoa, miten hienosti kaupunkilaiset olivat koristelleet ikkunoitaan ja kuistejaan. Skatan aluetta kiersin puhelimeen lataamani Skata-sovelluksen avulla. Sovelluksesta avautui alueen kartta, johon oli merkitty 18 kohdetta, joiden historian saattoi joko kuunnella tai lukea sovelluksesta. Ei ollenkaan huono tapa. Lisäksi todella monen talon seinään oli kiinnitetty laatta, jossa kerrottiin talon historiasta. Juuri sellaista matkailua, josta minä pidän.
Taisin kyllä joulukuisena tiistaiaamuna herättää alueen asukkaissa huomiota, sillä liukastelin hiekoittamattomilla kaduilla edestakaisin kuunnellen puhelimesta talojen tarinoita ja kuvaten näkemääni. Ei näkynyt muita turisteja, ei.
 
  
Kuten jo vähän edellisessä kirjoituksessani mainitsin, on Pietarsaari hienosti tuotteistanut tai ottanut symboleikseen uskon, toivon ja rakkauden symbolit eli sydämen, ristin ja ankkurin. Ne löytyivät niin kaivonkansista, joulukadulta, kotien ikkunoilta kuin vaikka juorupeileistäkin. Hieno idea!
 

Malmin museotalo


Puolen päivän aikaan avautui kaupungin museo, jossa myös vierailin. Malmin kauppiaantalo sijaitsee aivan keskustassa, sen valaistun sydämen kohdalla.
 
Kauppias ja laivanvarustaja Peter Malm rakennutti vuosina 1836-38 Malmin talon. Hän oli se laivanvarustaja, jonka Hercules-laiva oli ensimmäinen suomalaisalus, joka purjehti maailman ympäri.
Malmin talossa oli esillä suvun historiaan liittyvää kodin ja laivanvarustajan konttorin esineistöä. Itselleni mieluisa yllätys olivat useat uusikaupunkilaissyntyisen Arvid Liljelundin maalaukset. Liljelund maalasi mm. Malmin perheen muotokuvia. Esillä oli myös hänen maalaamansa muotokuva Runebergista.
 
Malmin talon piharakennuksessa olivat kuitenkin tämän museon helmet. Eri huoneista löytyivät mm. lähes täydellinen maalaiskauppa ja kampaamo. Lisäksi talonpoikaistupa ja 1950-luvun koti oli ajankohdan johdosta sisustettu jouluiseen asuun.
Pietarsaareen voisi kyllä matkustaa joskus myös kesällä, sen verran houkuttelevalta näytti ja kuulosti mm. Rosenlundin pappila ja Aspegrenin puutarha.

Kesäisestä Pietarsaaresta ovat kirjoittaneet mm. nämä seuraamani blogit Elämää ja matkoja -blogi sekä Kotona ja kaupungilla -blogi

Kommentit

  1. Pietarsaari on todella kiva kaupunki. Olen itse käynyt siellä viimeksi 2013 ja tästä työmatkapäivästä syntyi blogiin kaksi kirjoitustakin. Hauska merenrantakaupunki ja ehdottomasti pitäisi mennä sinne uudelleenkin. Vanha arkkitehtuuri ja Skatan alue kiehtoo. Tuota Roselundin pappilaa on kehuttu kovasti.

    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/2013/05/pietarsaari-vol1-seikkailua-pohjanmaalla.html
    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/2013/06/pietarsaari-vol2-seikkailua-pohjanmaalla.html

    VastaaPoista
  2. Tunnelmallisia ja kauniita kuvia olet ottanut. Kyllä meillä Suomessa on paljon mukavia paikkoja vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on, vaikkei aina niin paljon tapahtumaa tai tekemistä, niin ainakin katsomista.

      Poista
  3. Teoriassa juu, olen aina välillä miettinyt, että minkälaista olisi vierailla kesäkohteissa, vaikka Hangossa, Utössä tai Maarianhaminassa talvella, mutta seuraavana mieleeni ovatkin sitten jo nousseet sade olomuodossa tai toisessa ja loskaiset kadut/tiet ja olen peruuttanut ajatuksesta ennen kuin olen tehnyt mitään asian eteen. Pietarsaari on sen verran pohjoisempana, että olisin ehkä uskaltanut ajatella lunta, mutta toisaalta, eihän se rannikolla ole mitenkään varmaa.
    Hienosti olet kuitenkin löytänyt kohteita ja rämpinyt sohjossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei juuri ole mahdollisuutta matkustella ulkomailla talvella, joten tähän kotimaan kaupunkilomailuun on ollut tottuminen. Pitäisi vaan muistaa ne kunnon nastakengät pakata aina mukaan.

      Poista

Lähetä kommentti