Villieläinten muotokuvia - Nick Brandt Salon Veturitallissa





Salon Veturitallissa on tämän kevään aikana rikottu museon kävijäennätyksiä. Jo yli 17.000 vierailijaa on nähnyt hienot Nick Brandtin Itä-Afrikassa kuvatut eläinvalokuvat. Kuten olen aikaisemminkin todennut, ovat Veturitallin taidemuseon tilat mieleeni. Tämäkin näyttely sopi hienosti tiilisten, kaarevien seinien ja oviaukkojen tilaan.
Nick Brandtin näyttelyn On This Earth, A Shadow Falls esittelee runsaat 60 suurta mustavalkokuvaa, jotka esittävät pääasiassa itäafrikkalaista uhanalaista luontoa. Näyttelyn on tuottanut Fotografiska Museet ja tässä Tukholman kävijöille tutussa museossa esillä ollessaan se oli myös yleisömenestys.
 
Kiertäessä näyttelyä tuntee olevansa keskellä lauantai illan Avara luonto -dokumenttia. Seeprat, röpelökorvaiset elefantit, gepardit, imettävä leijonanaaras, hylätty strutsinmuna tai kivettyneet linnut lumosivat ainakin tämän seurueen.  
Vuonna 1966 Lontoossa syntynyt Nick Brandt valmistui 1990-luvun alussa kuvataiteilijaksi. Vuonna 1995 hän pääsi kuvaamaan Tansaniassa Michael Jacksonin ”Earth Song” –musiikkivideota ja lumoutui Afrikan luonnosta ja eläimistä. Näyttelyssä on mahdollisuus katsoa myös näitä Brandtin kuvaamia musiikkivideoita, joista ainakin seurueemme nuorin sai intoa tutkia myös näyttelykuvia tarkemmin.
2000-luvun alussa Nick Brandt jätti varsinaisen ohjaajan työnsä ja perusti Big Life Foundation –nimisen luonnonsuojeluyhdistyksen ja omistautui kokonaan suojelutyölle ja valokuvaamiselle. Näyttelyesitteen mukaan ”Taiteilija määrittelee itsensä taiteilijaksi, ei luontokuvaajaksi…Hän haluaa eläinkuvillaan antaa kasvot maanosan alkuperäisille haltijoille ja toisaalta ilmentää ilmaston muutoksen vaikutuksia eläinten elinolosuhteisiin.”
 
    
Taiteilija on korostanut, että ”läheisyys on valtavan tärkeää, kun haluaa vangita eläimen persoonallisuuden”. Tätä asiaa jäi aika monen valokuvan edessä pohtimaan. Etenkin norsuja on kuvattu niin läheltä, että kärsän karvat ja nahan poimut ovat aivan selkeästi nähtävissä. Hänen valokuvansa ovat muotokuvia villieläimistä. Vaikuttavia ovat myös laajakulmalla otetut kuvat suurista eläinlaumoista. Kuvat on otettu filmikameralla ja ne on vedostettu sävytetyiksi printeiksi.
Joidenkin kuvien yhteydessä oli enemmänkin tietoa kuvan tilanteesta tai sen taustoista. Mielenkiintoisia olivat mm. soodaisen järviveden johdosta kuolleiden kivettyneiden lintujen taustatekstit. Joidenkin kuvien yhteydessä Brandt on halunnut myös selvittää savannin olosuhteita valokuvauksen kannalta. Pilvetön aurinkoinen päivä kun ei ole valokuvauksen kannalta se paras, joten monessa Brandtin valokuvassa pilvillä onkin suuri merkitys.
Valtakunnan päälehti teki näyttelyn avauduttua positiivisen arvostelun näyttelystä, jonka ehkä keskeinen sanoma oli ”viekää lapset ja lapsenlapset tähän näyttelyyn”. Se on tainnut tehota, sillä tänäkin lauantaina taidemuseossa oli useita lapsiperheitä. 

Näyttely on esillä Salon Veturitallissa 17.5.2015 saakka (ti-pe 10-18 ja la-su 11-17).

Kommentit

  1. Näyttelystä olin kuullut aiemmin, mutta nuo Salon veturitallit oli mennyt ihan ohi. Kuvat ovat kieltämättä vaikuttavia, ehkä siksi kaupunki ja museo unohtui :P Taisin nähdä näyttelystä jonkin esittelyn kymppiuutisten loppukevennyksenä? Taas todistettiin se, ettei tarvita kuvamanipulaatioita kun hetki on oikea. Hmm, vaikuttaakohan kuvataiteilijan ammattinimike valokuvaajan katsantokulmaan? Ja kuvattu vielä filmille. Hatunnosto!
    Tuo Michael Jacksonin Earth Song on oman elämäni vaikuttavimpia musiikkivideoita!
    Hienoa, että näyttelyyn on virrannt ihmisiä, mutta valitettavaa on se, että itse tuonne tuskin ehdin. Joten kiitos tunnelman välittämisestä. Pitääpä seurailla taiteilijan tekemisiä tulevaisuudessakin, nyt kun tajusin, että henkilö on ollut tekemässä tuota Erath Song videotakin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti