Hotel Manta ja Bad Boy - tykkäsin sittenkin

Maalaiskaupunkilaisena en ole niin kovin tarkkaan jaksanut seurata pääkaupunkilaisten kuntalaiskeskustelua näistä parista näkyvästä taideteoksesta, jotka juuri nyt ovat olleet Helsingin kauppatorin tienoilla. Ajattelin muodostaa ihan itse mielipiteeni. Onneksi viikolla tarjoutui, kuin vahingossa, mahdollisuus tutustua sekä Hotel Mantaan että tähän pissaavaan poikaan. Merihistoriallisen opintomatkan seurueemme kun oli ajoissa odottamassa Suomenlinnan lauttaa. Näin jäi aikaa tutkiskella näitä teoksia.
Bad Bad Boy on kuvataiteilija Tommi Toijan yli kahdeksan metriä korkea betoninen veistos. Suuripäinen vaaleanpunainen poikahahmo, joka pissaa torin laidalta mereen. Teos, joka ei varmasti jää keneltäkään huomaamatta. Ja teos, joka aivan varmasti jakaa mielipiteet. Olen aina suhtautunut taideteoksiin tunteella, sen suuremmin niitä itselleni analysoimatta. Ja tämä poika herätti kyllä minussa hymähtävän positiivisen fiiliksen. Uskoisin, että teos on myös tallentunut varsin monen ohikulkijan puhelimeen tai kameraan. Tämä veistos ei kuitenkaan ole jäämässä pysyvästi paikoilleen vaan se liittyy Toijan näyttelyyn, joka on esillä vielä kuukauden ajan Amos Andersonin taidemuseossa.

Mutta kuka kumma keksii paketoida helsinkiläisten suosiman Havis Amanda -patsaan laatikon sisään? Ja miksi? Japanilainen taiteilija Tatzu Nishi ja Helsingin taidemuseo ovat hankkeen takana. Nishi ideoi Helsingin taidemuseon kutsumana tämän taideprojektin kaikille tunnetun veistoksen ympärille. Kyseessä onkin hotellihuone, jossa Ville Vallgrenin Havis Amanda tervehtii yöpyjiä keskellä sänkyä. 
Mikä idea! Ja mikä toteutus! Kolmen euron kohtuullisella pääsymaksulla voi nousta raput ylös rakennukseen. Ja sisällä on kaunis, Suomi-designia hehkuva hotellihuone upealla ikkunanäkymällä. Ja se veistos. En minä ainakaan ole koskaan ennen katsellut Havis Amandan kasvoja tai sormia tai viehkeää ilmettä niin tarkkaan kuin nyt. Ja katsokaa nyt tätä hotellihuoneen tapettia! Oppaan mukaan kannattaisi kannustaa Vallilaa, että ottaisivat tapetin tuotantoonsa. Minä ainakin tietäisin jo tarkkaan, minkä huoneen kodissamme tapetoisin juuri tällä tapetilla.
Teos liittyy Helsingin juhlaviikkoihin ja kun viikon ohjelma aikanaan julkistettiin, tulivat myös hotellihuoneen yöt varattaviksi. Kaikki viitisenkymmentä yötä varattiin hetkessä. En kyllä ihmettele miksi. Hotel Mantaan pääsee tutustumaan vielä 12.10 saakka.

Kommentit

  1. Siis vasta nyt minä tajusin mikä tämän Havis Amanda jutun idea on!! Kiitos! :D Olin aiemmin miettinyt että onko patsaasta tehty joku pienoismalli ja viety se johonkin hotelliin, mutta että se on ihan oikea Amanda rakennelman sisällä. Mahtava! Ja juuri tuon takia että sitä aitoa oikeaa pääsisi katselemaan noin läheltä olisi kiva se nähdä. Ja tapetti on mahtava, tosin en itse ottaisi sitä punaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, todellakin aito veistos ja suihkulähde on nyt hotellihuoneena. Ehkä hieman tuo rakennuksen ulkopuolella oleva aita häiritsi. Mutta senkin ymmärtää, kun miettii, että tuolla todellakin nukutaan joka yö.

      Poista
  2. No niin se usein on, että kauemmaksi lähtee helpommin... Mutta kyllä kannattaa käydä. Myös "Mantaa" katsomassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti