Skarpit Finlaysonilla - karikatyyrejä ja pilapiirroksia 17.4. saakka

Tampereella Finlaysonin alueen Terde-näyttelytilassa on 17.4. saakka esillä Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien vuosinäyttely. Kaikkiaan 16 suomalaista piirtäjää on tuonut näyttelyyn omia töitään. Monen piirroksen esikuva on eri taiteilijoilla sama, joka antoikin mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla, miten eri tekijät korostavat mitäkin piirrettä mallissaan. 

Tämän vuoden karikatyyppi, eli julkisuudesta tuttu malli, josta kaikki ovat tehneet oman karikatyyrinsa, oli korona-Mika Salminen.

 

Muita toistuvia malleja näyttelyssä olivat mm. Putin ja kotimaiset valtaa pitävät politikot.


Näyttelyn taiteilijat ovat: OlliBull Anikari, Satu Cozens, Timo Filpus, Markku Haapaniemi, Teppo Järvi, Juha Kalliolahti, Erkki Kangas, Kerberos – Kalevi Laalo, Jorma Lampela, Tero Mäkelä, Pasi Rahikainen, Elina Rajala, Juha Sihto, Heimo Suomalainen, Leena Suomi, Miki Wallenius.



 Näyttely on esillä Finlaysonin alueella tiistaista sunnuntaihin 12-18 ja siihen on vapaa pääsy.


 Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Tämä olisi ollut hauska näyttely käydä kiertämässä, en ole aiemmin vastaavasta kuullut. Etenkin tuo, että eri taiteilijat tekivät samasta julkisuuden henkilöstä karikatyyrin. Olisi ollut mielenkiintoista vertailla kuvia keskenään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti