Kaupunginmuseo, helsinkiläisten oma olohuone?

Helsingin vanhimpaan kaupunkikortteliin, Senaatintorin etelälaidalle, on toukokuussa avautunut uusi Helsingin kaupunginmuseo. Koko rakentamis- ja remontoimisajan museo tiedotti ansiokkaasti projektista mm. sosiaalisessa mediassa. Tiedossa oli, että museosta tulisi vähän erilainen, ehkäpä perinteistä museota enemmän kaupunkilaisia ja vierailijoita yhteen houkutteleva oleskelupaikka.
Museo luonnehtii itseään nettisivuilla: "Helsingin kaupunginmuseo on maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kiss-kiss-karkkipaperi, natiseva heteka ja valokuva kotilähiön pihalta ovat museossa kallisarvoisia aarteita."
 
Harmiksi kesäkuun rankkasateet aiheuttivat uudessa museossa vesivahingon ja museo jouduttiin pitämään viikon ajan suljettuna. Vieraillessani eilen museossa, oli museon Aikakone yhä suljettuna.

Oliko museo sitten erilainen? No, luulenpa, että Helsinki ainakin ansaitsi tämän tyylisen museon, joka kaiken lisäksi sijaitsee keskellä kaupunkia. Tämä paikka jos joku madaltaa museoiden kynnystä, joka yhä vielä on joillekin korkea. Tässä museossa nostalgialla on keskeinen sijansa. On varmasti ollut haaste miettiä se museon varsinainen kohderyhmä. Mutta kun tarjotaan vähän jokaiselle ikäryhmälle jotain sieltä itse kunkin lapsuudesta, niin on todennäköistä, että museosta lähtee pois kävijä, joka on kokenut nostalgian aiheuttamia positiivisia väristyksiä.
 
 
Lapsille museossa on luonnollisesti paljon tekemistä. Lähes kaikkeen saa koskea ja kokeilla - haastetta meille muille museoille. Itse en välttämättä kokenut kuuluvani tämän museon keskeiseen kohdeyleisöön. Merivaaran funkishuonekaluista kun joka aamu herää ja uusikaupunkilaiselle Elannon tai Alku-baarin kyltit eivät suuremmin herätä muistoja.
Museon ylimmässä kerroksessa oli kyllä mielenkiintoinen näyttely.  Museum of Broken Relationships on herättänyt jo laajempaakin huomiota. Tässä näyttelyssä kyllä aika hienosti yhdistyivät historia, tunteet, inhimillisyys ja taidekin. Museo keräsi yleisöltä esineitä ja tarinoita, jotka liittyivät heidän eroihinsa. Tämä oli minulle museon mielenkiintoisin osasto.
Kaiken kaikkiaan uusi Helsingin kaupunginmuseo on positiivinen kokemus, kynnys ilmaiseen (ja maanantaisinkin avoimeen) museoon on matala. Myös museokauppa ja oleskelutila olivat tyylikäät, samoin lämmitti henkilökunnan ystävällinen vastaanotto.

Seuraa blogia myös Facebookissa, niin tiedät, missä nyt ollaan menossa.

Kommentit

  1. Tämä ei ollut mun varsinaisella kohdelistalla, kunnes kummityttö vihjaisi, että haluaisi nähdä tuon näyttelyn. Itsestään selvää siis, että sinne mennään. Kiitos tästäkin innostavasta kirjoituksesta, ja tuo maanantaiaukiolo oli meille tärkeä tieto. En ollut edes tarkistanut, oletin vaan, että on tietysti suljettu. Nyt voidaan tehdä sillekin päivälle suunnitelmia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nimenomaan lasten museo. Itse kun kuljen jo ilman lapsia, niin katsoo taas eri silmin.

      Poista
    2. Mietinkin, että pitäisi saada oma flikka mukaan, mutta Lintsi taitaa nyt olla tärkeämpi. ;) Kummiflikka taas ei oo ihan pieni lapsukainen enää, häntä kiinnostaa tuo rikkoutuneita parisuhteita näyttely.

      Poista
    3. No juu, ehkä Lintsi kuitenkin vie voiton - ainakin ennakolta ajteltuna. Nuorelle naiselle tuo parisuhteiden rikkoutumisen muistoista kertova näyttely onkin varmaan hyvä :-)

      Poista
  2. Keittiön kaapit ovat aivan kuten minulla, samoin laatikostot (alkuperäiset 50-luvulta), paitsi kaappien vetimet on joku vaihtanut, mutta makkarin kaapeissa on samanlaiset vetimet vielä kuin tuossa kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä fiiliksiä nosti se, että keittiön tuolit ovat ihan samat oranssiset, kuten meilläkin oli - ja se Viri-purkki oli meilläkin aina pöydässä.

      Poista
  3. Tästä olen paljon kuullut, mutta vielä en ole vieraillut. Mielenkiinnolla odotan että rikkoutuuko tässä jotenkin sellainen museon mielikuva...Hyvällä tavalla. Tuo Broken Relationships vaikuttaa koskettavalta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti