Säkenöivää eleganssia, Revontuli Vapriikissa

Mitä tekee museotyöläinen viettäessään vapaapäivää? No, menee tietenkin muihin museoihin. Perjantaina oli mahdollisuus päästä miehen kyydissä Tampereelle, joten ohjelmassani todellakin oli museokäyntejä. Kaupunki oli vierailun kunniaksi verhoutunut aivan valkoiseksi. Museokeskus Vapriikista löytyi kuitenkin muitakin värejä.

Kuten olen useasti ennenkin kirjoittanut, on Vapriikki yksi mielimuseoistani. Nytkin siellä olisi ollut esillä toistakymmentä erilaista näyttelyä. Aulassa olikin vilskettä. Perjantai oli senioripäivä, museon ravintola näytti olevan lounasvieraiden suosiossa, koululaisryhmiä tuli ja meni. Mutta niissä näyttelyissä, joissa minä kiersin, ei muita asiakkaita ollut. Sain siis taas nauttia näyttelyiden annista täysin yksikseni.
Ensimmäiseen näyttelyyn ihastuin. Tyylikkäästi tehty, selkeästi yhtä teemaa käsittelevä museonäyttely, jossa ei liikaa menty tekniikan vietävänä. Revontuli - säkenöivää eleganssia esitteli napakasti nelisenkymmentä tyylikästä naisten vaatetta 1960-luvulta. Samalla kävijä sai hyvän tietoiskun Suomen Trikoon Revontuli-mallistosta. 
Lenita Airisto, Nana Suni, Anna-Liisa Nieminen ja Suomen Trikoo aloittivat yhteistyön vuonna 1966. Tarkoituksena oli luoda vientiä varten moderni ja tyylikäs muodikkaan nuoren naisen puvusto, josta tulisi koko Suomen Trikoon markkinoinnin keulakuva. Revontuli-kokoelma esiteltiin lehdistölle Sveitsissä syksyllä 1966 ja mallistoa valmistettiin Suomen Trikoossa kaikkiaan kolmen vuoden ajan.
 
Näyttelykävijä pääsi pimeässä näyttelytilassa hienosti seruaamaan modernille 1960-luvun naiselle suunnattua muotinäytöstä. Turhaa kikkailua ei tarvittu, värikkäät kuosit ja leikkaukset kertoivat itse aikakauden tarinaa.
Kävijä sai itse valita - halutessaan - aikakauden musiikkia tai kokeilla trikookankaita, tai vaikka pallotuolia.
 Tyylikkäin Revontuli-malliston asuista oli mielestäni vasemalla olevat talvimalliston asut ja kuosit.

 Revontuli-näyttely on esillä museokeskus Vapriikissa Tampereella elokuun puoliväliin 2015 saakka.

Kommentit

  1. Ihana! Paljon sellaisia mekkoja joita voisin itsekin käyttää! Ja etenkin tuollaista värimaailmaa marraskuuhun tarvitaankin. Tuota Aarnion pallotuolia pitäisi myös käydä testaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä piristävän tyylikkäitä!

      Poista

Lähetä kommentti