Pinkki frakki ja Käärijän bolero - Teemu Muurimäen ensimmäinen oma näyttely Porissa
Vaikka olenkin armoton museoiden ja näyttelyiden kävijä, en ehkä kuitenkaan ole se, jonka on aivan pakko päästä käymään muotiin, muotisuunnitteluun tai juhlapukuihin liittyvissä näyttelyissä. En vaan tunne alaa tarpeeksi, en ole sitä juurikaan seurannut. Mutta pidän tarinoista, liittyvät ne sitten artisteihin, taiteilijoihin tai vaikka sitten muotisuunnittelijoihin. Tarina on se, joka teki tästäkin museonäyttelystä mielenkiintoisen. Satakunnan museossa on esillä 22.2.2026 saakka porilaislähtöisen muotisuunnittelija Teemu Muurimäen ensimmäinen oma näyttely. Se juhlistaa samalla hänen 25 vuotta kestänyttä uraa. Muurimäki on suunnitellut uniikkipukuja 1990-luvun lopulta lähtien. Pukuja, joita on nähty linnan juhlissa, Cannesin punaisella matolla tai vaikkapa Euroviisuissa. Sulhasten Mikko Värri ja Lauri Wahlroos smokit, 2023. Näyttely kertoi hienosti tarinan. Tarinan porilaisesta nuoresta, jonka äiti oli ompelija. Pojasta, joka lähti opiskelemaan muotisuunnittelijaksi, lähti ulkomail...