Sikses kiva paikka

Viime torstaina ja perjantaina oli Kansallismuseossa mahdollisuus nähdä ”maailman kallein raha”. Tämän määreen on saanut vuonna 1794 lyöty hopeadollari, sillä se on maailman kallein yksittäinen raha. Siitä maksettiin muutama vuosi sitten huutokaupassa noin 10 miljoonaa dollaria. Tämän ns. Flowing Hair –kolikon on arvioitu olevan oikeasti ensimmäinen Yhdysvaltain lyömä raha. Asiaa tutkineet ovat tulleet siihen tulokseen, että kolikon kulumat kertovat sen olleen juuri se ensimmäinen rahapajassa lyöty yhden taalan lantti. Kolikon omistaa amerikkalainen keräilijä Bruce Morelan, jolla lienee laajin kokoelma vanhoja amerikkalaisia rahoja. Tämän kuuluisan yksittäisen kolikon lisäksi Kansallismuseossa oli esillä myös muita harvinaisia amerikkalaisia kolikoita. Talviloman (yksi päivä) viikonloppumatka suuntautui pääkaupunkiin. Ja koska mukana oli myös perheen kuopus, jota kiinnostaa kaikki, mikä liittyy Yhdysvaltojen historiaan, oli selvää, että vierailu Kansallismuseon au

Uudessakaupungissa, Kulttuurikeskus Crusellin Liljelundhallissa avautui tiistaina hersyvän runsas taidenäyttely. It´s Always Tea-Time -niminen näyttely kokoaa yli 70 kuvitustaiteen ammattilaista 19:stä eri maasta yhteen. Näyttelyn taustalla on virolainen taiteilija Viive Noor, joka viime vuonna oman syntymäpäivänsä ja Liisa Ihmemaassa -kirjan 150-vuotisjuhlan kunniaksi kutsui maailmalta tuntemiaan kuvittajia yhteen. Näyttelyn teemana on Liisa Ihmemaassa -tarina kelloineen, teekutsuineen, jäniksineen ja hattukauppiaineen. Näyttelyssä on noin 80 työtä, joiden kaikkien teemat perustuvat Lewis Carrolin luomaan Liisa Ihmemaassa -tarinaan. Jokainen työ kertoo oman tarinansa ja jokaista työtä joutuu tutkimaan pidemmän ajan. Teokset ovat täynnä yksityiskohtia, katsoja jää tutkimaan paitsi aihetta myös teosten monipuolista tekniikkaa.  Vas. Kertu Sillaste (Viro), oik. Mostafa Akbari (Iran) Oma suosikkini on tämä vähän erilainen tulkinta aiheesta - Juss Piho (Viro) Yksityiskohta

Viime viikonloppuna osa perheestä halusi lähteä Turkuun elokuviin. Onneksi näytös oli iltapäivällä, joten museot olivat vielä auki. Lähdin siis samalla taidematkalle Turkuun. Wäinö Aaltosen museo on yksi Turun mukavimmista museoista. Tyylikäs ja sopivan kokoinen. Ja se kahvila on aina ollut myös suosikki, jo lapsena niitä seinässä olevan akvaarion kaloja oli mukava tutkiskella. Nyt WAM:ssa on esillä turkulaisen Saara Ekströmin Alkemia-niminen näyttely. Kierrän usein mielelläni näyttelyissä ihan itsekseni. Nyt kuitenkin liityin mukaan päivän opastuskierrokselle, joka olikin oikein hyvä. Ainahan sitä saa teoksista enemmän irti, kun joku kertoo niin taiteilijan kuin teoksenkin taustoja. Opas kertoi mukavasti myös omia henkilökohtaisia ajatuksiaan ja kokemuksiaan taiteilijasta ja teoksista. Haukat ja varpuset, 2016. Installaatio. Näyttelyssä on tuttuja Ekströmejä - valokuvia erilaisista asetelmista, kuten kukkakimppuja värjääntyneinä sinisen veden johdosta. Mukana on myös lähiku

Vaikka miten koitan, ei musiikki aiheuta minulle suuria omakohtaisia väristyksiä. Tykkään käydä joissain konserteissa ja jotakin musiikkia sentään kuuntelen. En ole koskaan pitänyt laulamisesta, enkä todellakaan ymmärrä siitä tai mistään soittamisesta mitään. Toki tietyt asiat ja tapahtumat tulevat minullekin mieleen jostain tietystä kappaleesta. Musiikkimuistoja siis minullakin. Siitä huolimatta halusin poiketa Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilan Musiikkia! -näyttelyssä, joka esittelee nimenomaan helsinkiläisten musiikkimuistoja. Hakasalmen huvilan näyttelyt ovat perinteisesti olleet hyviä, selkeitä, ihmisläheisiä ja kooltaan hallittavia. Niin tämäkin. Musiikkia!-näyttely kertoo oikeastaan lähes kaiken, mitä musiikista kaupungin historiassa voisi tulla mieleen. Kirkkomusiikkia, opperaa, salonkimusiikkia, tanssimusiikkia, kellaribändit, puistokonsertit, aatteen musiikit, Lepakon ovi, katusoittajat... Ja ne koululaulut. Tällaiselle ei-laulajalle tuo koulul