Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

200 vuotta Waterloosta

Kuva
Vierailu Belgian Waterloossa oli koko matkaseurueemme mielestä ehkä se matkan yllättävin kohde. Siitä kun ei ollut etukäteen oikeastaan mitään odotuksia. Suunnitelmat olivat, että "ajetaan nyt sitäkin kautta, kun se kerran lähellä on". Etukäteen oli toki tietoa, että paikalla on se leijonakumpu (Butte du Lion) ja jonkinlainen museokin. Tosiasia oli myös se, ettei tähän Waterloon taisteluun ollut kenelläkään meistä suurempia intohimoja. Ainakin me aikuiset menimme vähän kuin "Abban siivillä". Mutta niin se vaan on, että hyvä museo tekee tehtävänsä. Vaikkei etukäteen tietäisi mitään erikoismuseon tai näyttelyn aiheesta, voi museovierailun jälkeen olla tunne, että tässä ollaan ihan asiantuntijoita. Tämä tapahtuu, kun asia osataan esitellä havainnollisesti, kiinnostavasti ja myös tarpeeksi yksinkertaiseksi. Aika tarkkaan 200 vuotta sitten, kesäkuussa 1815 näillä Waterloon kentillä taisteltiin Napoleonin viimeinen taistelu. Waterloon kylä sijaitsee parisenkymmentä

Tintin seikkailuja - Hergé-museossa Belgiassa

Kuva
Belgiaa ja Brysseliä pidetään sarjakuvan keskuksena. Ehkä tunnetuin belgialainen sarjakuvataiteilija on Tintin luoja Hergé – eli Georges Prosper Remi. Hieman pääkaupunki Brysselin eteläpuolella, Louvain-la-Neuven kaupungissa sijaitsee monen Tintti-fanin pyhiinvaelluskohde. Pienessä kaupungissa sijaitsee nimittäin Hergé-museo . Muuta ei kaupungista oikein voi sanoakaan. Tienviitat ohjasivat suoraan kaupungin keskustan alla olevaan parkkihalliin ja sieltä poistuttaessa oltiinkin jo kaupungin ulkopuolella. No, turistit tulevat kaupunkiin tämän Hergé-museon johdosta.  Kauniin, vuonna 2009 avautuneen museorakennuksen on suunnitellut arkkitehti Christian de Portzamparc. Museotilat ovat kolmessa kerroksessa ja näyttely jakautuu kaikkiaan kahdeksaan saliin, joissa on esillä suuri määrä tietoa sarjakuvataiteilijan elämästä ja valtavasti hänen tuotoksiaan. Museon näyttelyt on rakennettu kauniisti ja mielenkiintoisesti. Lipunmyynnistä olisi saanut mukaan audio-oppaan, mutta tietoa l

Automatkalla pääsee ihailemaan vaikka maailman suurinta laivahissiä

Kuva
Näitä kirjoituksia lukiessa on varmaan jo tullut selväksi, että meillä suositaan automatkailua. Matkakohteet ovat silloin ihan muita kuin lentomatkoilla. Yksi vaihe matkareitin suunnittelussa on tutustua kyseisen kohdemaan maailmanperintökohteisiin. Belgian Monsin läheltä oli Unescon maailmanperintökohdekarttaan merkitty neljä laivahissiä. Siis mitä? Lähtiessämme aamulla Monsin hotellista päätimme koukata tutkimaan, mistä oikein oli kyse. Maailmanperintökohdeluetteloon on merkitty neljä historiallista hydraulista laivahissiä Canal du Centre:n varrella. Noin seitsemän kilometrin matkalla tässä kanavassa, joka yhdistää Meuse- ja Scheld-joet, korkeusero on yli 66 metriä. Kun kanava 1800-luvun lopulla rakennettiin, ratkaistiin tämä korkeusero neljällä laivahissillä. Jokilaiva ajaa siis veden täyttämään kelkkaan, joka nousee hydraulisella hissisysteemillä ylös seuraavalle tasolle ja sama toistuu kolmella seuraavallakin sululla. Vanhin hisseistä on vuodelta 1888, loput kolme vuodelta 1917

Vincent van Gogh asui myös Belgiassa

Kuva
Kun kerran matkan teemana oli myös Vincent van Gogh, koitimme bongata vielä pari paikkaa, joissa hän on asunut. Yövyimme Euroopan kulttuuripääkaupungiksi täksi vuodeksi nimetyssä Monsissa. Tämä eteläinen Belgia, joka sijaitsee lähellä Ranskan rajaa on vanhaa hiilikaivosaluetta. Tällä seudulla Vincent van Gogh vietti talvesta 1878 syksyyn 1880. Hän oli vielä epävarma ammatistaan ja toimi tällä köyhällä kaivotyöläisten alueella saarnaajana. Hänellä oli aluksi idealistisia ajatuksia siitä, miten hän uskon avulla auttaa näitä kovaa työtä tekeviä kaivostyöläisiä. Elämä alueella oli kuitenkin kovaa ja myös Vincent kävi läpi oman kriisinsä. Hänkin ymmärsi, ettei pelkkä Jumalan sana auta näitä vaatimattomissa oloissa eläviä Borinagen alueen asukkaita. Jos on lukenut Irving Stonen tunnetun kirjan taiteilijasta (Hän rakasti elämää), muistaa varmaan tämän elämänvaiheen. Kaivostyöläisten ahdinko ja toisaalta Vincentin epätoivo heidän auttamisekseen ovat kirjassa aika hyvin kuvattuina. Vincent e

Vielä hetki ensimmäistä maailmansotaa - In Flanders Fields -museo ja Menin Gate

Kuva
Nyt tulee ensin paljastus. En tunne sotahistoriaa, en ole katsonut sotaelokuvia enkä lukenut sotakirjoja. Muu historia on aina kiinnostanut paljon enemmän. Meillä asuu kuitenkin perheessä nuori mies, joka on aina katsonut paljon elokuvia, ollut kiinnostunut historiasta - myös sotahistoriasta, ainakin "kulttuurihistoriallisesti". Siksi siis matkakohteeksi valikoitui myös Ypres ja In Flanders Fields -museo. Toki ihmiskohtalot kiinnostavat minuakin ja esimerkiksi hautausmaakäynnit olivat kyllä minun ideani. Voin kuvitella, että alan harrastajat viettävät tässä museokaupassa pitkään. Mutta ehkä juuri siksi tämä kaupunki ja museo tekivät vaikutuksen. Nyt kävi nimittäin niin, että ensimmäisen maailmansodan vaiheet jo unohtanut äiti jaksoikin olla lähes yhtä kiinnostunut kuin juniori. Jaksoi tutustua elokuviin, valokuviin ja selvityksiin, kuka hyökkäsi milloinkin ja miten Ypresin kaupunki kaikesta selvisi. Museo oli hieno. Lipunmyynnistä sai audio-opaslaitteen ja rannekk